Day

10 kesäkuun, 2021
u wot waldo, ote sarjakuvasta

Nuoria patistetaan äänestämään ja osallistumaan politiikkaan. Samalla ei kuitenkaan ajatella, kuinka
vaikeaa politiikan sanaston ja toiminnan ymmärtäminen on.

Nuorten toteuttama U wot Waldo? – sarjakuvaprojekti avaa suomalaista politiikkaa ja vaikuttamista somessa ilman vaikeaselkoista jargonia. Vuoden kestävä projekti pyrkii huomioimaan etenkin maahanmuuttajataustaiset nuoret.

Huhtikuussa aloitetun, EU-rahoituksella toteutettavan solidaarisuusprojektin ensimmäinen tavoite
on saada nuoret äänestämään. Sarjakuvat pyrkivät kertomaan vaikuttamisesta ja mahdollisuuksista
äänestää, jotta poliittista syrjäytymistä ei tapahtuisi ainakaan tiedonpuutteen takia.

Viikoittain Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä julkaistava sarjakuva pyritään kääntämään
mahdollisimman monelle kielelle. Tällä hetkellä sarjakuvastripit löytyvät suomeksi, ruotsiksi,
englanniksi, saksaksi, venäjäksi, ranskaksi ja espanjaksi. Kielien lisäksi kuvituksessa otetaan huomioon
sukupuolen moninaisuus, ihonväri, esteettömyys ja moninaisuus. Tähän mennessä on käsitelty
esimerkiksi toisen maan kansalaisuuden mahdollistamaa äänioikeutta ja ennakkoon äänestämistä.

Nuorilta nuorille

Sarjakuva on vapaaehtoisten nuorten itsensä suunnittelema ja toteuttama ilman suurempaa
taustatoimijaa. Projektia on lähdetty toteuttamaan rahoitushakemuksesta lähtien itse yhteen hiileen
puhaltaen. Vapaaehtoiset asuvat eri puolilla Suomea ja ovat eri elämäntilanteissa; Mukana on
esimerkiksi nuorisoalan ja kielten opiskelijoita, järjestötoimijoita, valokuvauksen ja digitaiteen
harrastajia sekä viestinnästä kiinnostuneita nuoria tekijöitä. Työtehtävät on jaettu mielenkiinnon ja
taitojen mukaan, ja sarjakuvaa tehdäänkin nuorilta nuorille, tekijöiden itsensä näköiseksi. Projektin
lomassa opitaan uusia taitoja ja kehitytään. Ja jos jotain ei osata, opetellaan se yhdessä.

U Wot Waldo? somessa:
Instagram – @uwotwaldo
Twitter – @uwotwaldo
Facebook – U Wot Waldo?

Lisätietoja projektista voi kysyä yhteyshenkilöltämme Milla Köykältä. Vastaamme mielellämme
kysymyksiin, ja haastattelujen kautta pystymme avaamaan projektiamme monipuolisemmin.

Lisätietoja:
Milla Köykkä
p. 045 112 4608
milla.koykka@nuortensuomi.fi