Palokan koulukeskuksen ruokasali täyttyi 19.11. juhlatamineista, kun Nuorten Suomen perinteinen palkitsemisjuhla saatiin pitkän odottelun jälkeen järjestettyä. Palkitsemisjuhlassa palkitaan vuosittain kymmeniä aktiivisia nuoria ja nuorten taustalla toimivia aikuisia yhteistyössä Keski-Suomen liiton ja aluehallintoviraston kanssa. Palataanpa ajassa hieman taaksepäin muistelemaan tilaisuutta kuvien parissa! Tapahtuman kuvaajina toimivat verkostomme nuoret Juulia Paavilainen, Nathan Moag ja Roryzzo.
Juhlatilaisuus alkoi perinteisellä etko-osiolla. Kun ilmoittautumisesta oli päästy, ja kaikki olivat löytäneet pöydän ääreen, lähdettiin Seppo-pelin avulla tutustumaan erilaisiin toimintoihin. Pelissä tutustuttiin Jyväskylän kaupungin etsivän nuorisotyön Akku-ryhmään, Keski-Suomen Maakunnalliseen Nuorisovaltuustoon, Kivijärven ja Keuruun Nuorisovaltuustoihin, Muuramesta ponnistaneeseen Bittiliigaan, sekä totta kai Nuorten Suomen oma tiimi! Ohessa päästiin tutustumaan myös muihin palkittaviin ja verkostoitumaan. Etko-osion päätti maittava Kylän Kattauksen illallinen!
Kun pelit oli pelattu ja ruuasta nautittu, päästiinkin itse asiaan – nimittäin palkitsemisosuuteen! Kutsuimme juhlaan tällä kertaa myös edellisvuoden palkittavat heidän juhlansa peruunnuttua, ja pääsimmekin aplodeeraamaan hurjalle määrälle upeita nuoria ja nuorten taustalla toimivia aikuisia. Sukupolvien välisestä kuilusta ei ollut tietoakaan, kun nuoret ja aikuiset jakoivat toisilleen palkintoja, ruusuja ja kunniakirjoja. Käy kurkkaamassa vuosien 2020 ja 2021 palkitut TÄSTÄ.
Kuten perinteeseen kuuluu, juhlassa oli vahvasti esillä Nuorten kyvyt esiin -teema myös järjestäjä- ja esiintyjäpuolella. Tapahtuman juontajina toimivat mahtavat ja toimeliaat, logoseinällä poseeraavat Jere Huotari ja Erika Seppänen. Nämä kaikki upeat kuvat ovat yläasteikäisten nuorten tapahtumakuvaajiemme Juulian, Nathanin ja Roryzzon käsialaa, ja he olivat myös korvaamaton apu juhlan kasauksessa ja purussa. Juhlan tekniikassa meillä oli kaksi mahtavaa Palokan peruskoululaista, Joonas ja Lauri, jotka teknisistä ongelmista huolimatta hoitivat homman upeasti kotiin, ja kunniakirjojen ja kutsujen visuaalisen ilmeen suunnittelun hoitivat mm. Ilmastotiimistä tutut Aliina Ruuttunen ja Helmi Pesonen. Lisäksi tapahtuman päävastaavan Millan apuna toimi Gradian työharjoittelija Julia Kauppinen, ja nuorihan se Milla itsekin on!
Juhlan aikana saimme nauttia upeista musiikkiesityksistä. Saimme kuulla kauniita talvisia lauluja 12-vuotiaan Onni-Tapanin välinumerossa, nauttia kevyistä ja hymyilyttävistä ukulele-jammailuista Jyväskylän Nuorisoseurojen Ukuset-ryhmältä. Juhlaan pääsi esiintymään myös vasta-valmistunut nuori kyky Jari Osmo Samuli Gradian musiikkilinjalta, jonka biisistä saimme nauttia vielä illan päätteeksikin. Kiitos upeille esiintyjille ja ihanalle työvoimalle!
Emmekä tietenkään unohtaneet koronajärjestelyitäkään… Tässä Nuori Tsemppari ja yksi palkinnonjakajistamme näyttävät mallia, kuinka kättely tapahtuu koronaturvallisesti.
Oheisohjelmana Palkitsemisjuhlassa oli valokuvausseinä, jonka edessä kaikki juhlan osallistujat saivat halutessa käydä kuvauttamassa itsensä! Seinältä voitte bongata yhteistyökumppanimme – heitä ilman tämä juhla ei olisi toteutunut.
Siispä valtavan suuri kiitos Keskisuomalaiselle, Pandan Tehtaanmyymälälle, Kartolle, Mukahauskalle sekä Jyväskylän Fantasiapeleille, jotka tahtoivat lähteä lahjoittamaan palkintoja näille upeille tyypeille. Kiitos myös Viherlandialle kauniista keltaisista ruusuista! Erityiskiitoksen ansaitsee myös Music Against Drugs, jotka mahdollistivat meille upean valaistuksen juhlaan ja valokuvausseinälle. On ihana huomata, miten moni taho tahtoi lähteä tukemaan tätä juhlaa.
Isoimpina juhlan tukijoina tahdomme kiittää Keski-Suomen Liittoa ja Länsi- ja Sisäsuomen aluehallintovirastoa, jotka ovat toimineet alusta saakka juhlamme mahdollistajina.
Koronasta huolimatta saimme upean juhlan aikaiseksi. Kiitos vielä kerran kaikille järjestäjille, tukijoille, sekä erityisesti kaikille teille palkituille – teidän ansiostanne tästä juhlasta tuli juuri niin upea, kuin mitä se oli. Jatkakaa upeaa työtä, teidän kaltaisianne ihmisiä tarvitaan. <3