Day

8 syyskuun, 2022

Nuorten Suomi sai tutut kasvot ja vahvaa osaamista nuorten osallisuuden edistämiseen, kun Laura Saartoala aloitti elokuun alussa osallisuuden asiantuntijana Nuorten Suomella. Hänen vastuulleen kuuluu Kohti nuorten hyvinvointialueita -hanke, jota toteutetaan yhdessä Nuorten Akatemian ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton kanssa. 

Saartoala on Nuorten Suomelle jo valmiiksi tuttu, sillä hän on työskennellyt Nuorten Suomella vuosina 2017-2018. Hänellä on kokemusta maakunnallisen nuorisovaltuuston ohjaajana toimimisesta ja kuntien osallisuustyön tukemisesta Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Lisäksi hän on tehnyt töitä osallisuuden parissa Tampereen kaupungilla.

Selvitimme mitä Lauran työhön kuuluu ja mitä tämmöisessä valtakunnallisessa hankkeessa oikein käytännössä tehdään.

Kohti nuorten hyvinvointialueita -hanke starttasi loppukeväästä. Mitä ensimmäisten kuukausien aikana on tehty?

– Aluksi hyvinvointialueista on luotu tilannekuva tapaamalla hyvinvointialueiden osallisuuden parissa toimivia henkilöitä. Syyskuuhun mennessä vain kaksi hyvinvointialuetta on enää tapaamatta.

– Näiden tapaamisten jälkeen yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa on alkanut konkretisoitumaan. Hankkeessa annetaan tukea esimerkiksi alueellisten nuorisovaltuustojen perustamiseen ja toimintaan, rakennetaan verkostoja osallisuuden parissa toimivien välille sekä tuetaan hyvinvointialueisen operatiivista ja luottamusjohtoa nuorten osallisuuden edistämiseksi.

Kerro jotain esimerkkejä hyvinvointialueille annettavasta tuesta?

– Tänä syksynä hyvinvointialueilla kokeillaan erilaisia nuorten kuulemiseen tarkoitettua menetelmää. Esimerkiksi Kainuussa ja Pohjois-Savossa nuorten ajatuksia kerätään Digiraadilla. Teemoina Digiraadissa ovat muun muassa hyvinvointialueen strategiat ja osallisuusohjelmat tai -suunnitelmat. 

– Erätauko-keskustelut kokoavat taas nuoret ja päättäjät yhteen muun muassa Itä-Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä. Erätauko-keskusteluun kutsutaan eri taustoista tulevia nuoria ja aikuisia yhteen keskustelemaan ja luomaan yhteistä ymmärrystä eri teemoista. Keskustelun yhteenvetoa hyödynnetään hyvinvointialueen työssä.

– Pohjois-Savossa kokeillaan Digiraadin lisäksi Vaikuta!-teemapäivää viidellä eri paikkakunnalla. Vaikuta!-teemapäivissä nuoret pääsevät vaikuttamaan niin kunnan kuin hyvinvointialueen aiheisiin. Lisäksi päivissä nuoret ja päättäjät pääsevät kohtaamaan. Lisäksi Pohjois-Savon yläkouluille ja toiselle asteelle tarjotaan mahdollisuus pelata Pohjois-Savoon räätälöityä Hyvinvointia!-peliä.

Kohti nuorten hyvinvointialueita -hanke koordinoi kahta verkostoa. Mitä eroa näillä verkostoilla on?

– Meillä on omat verkostot nuorten osallisuuden parissa työskenteleville sekä nuorille. Nuorten hyvinvointialue -verkostossa on mukana niin hyvinvointialueiden osallisuudesta vastaavia kuin muitakin nuorten alueellisen osallisuuden parissa työskenteleviä. Nuorten verkostossa on mukana alueellisten nuorisovaltuustojen puheenjohtajat. Molemmat verkostot kokoontuvat noin kerran kuukaudessa.

– Nuorten hyvinvointialue-verkostoon voi liittyä tätä kautta:

Haluatko vielä lisätä jotain? 

– On mahtavaa olla mukana rakentamassa hyvinvointialueita nuorilähtöisiksi. Uutta organisaatiotasoa rakentaessa on tärkeää varmistaa, että vaikuttamismahdollisuuksia tarjotaan mahdollisimman monelle nuorelle. Jokaisella meillä on ajatuksia jaettavaksi, kunhan mielipiteen kertomiselle annetaan aito mahdollisuus.

 

Heräsikö kiinnostus? Ota yhteyttä:

Laura Saartoala, p. 044 012 4609, laura.saartoala@nuortensuomi.fi

 

 

Nuorten Suomi tarjoaa nuorille monipuolia oppimiskokemuksia, kuten työharjoittelu- ja työllistämistukipaikkoja sekä kesäisin kesätyömahdollisuuksia. Kesäsomettajat Juulia ja Ronja pääsivät olemaan monessa mukana, kuten yhteistyöpalaverissa Keskimaan kanssa. Ohessa päästään muistelemaan kesäisiä kokouksia sekä kurkistamaan kulissien taakse haastattelun muodossa.

 

Nuorten Suomi ja Keskimaa kokoustivat Ilo auttaa kampanjan merkeissä ja me kesätyöntekijät pääsimme mukaan. Kokouksessa puhuttiin muun muassa siitä miten kampanja etenee yhteistyömme osalta ja minkälaista viestintää kampanjasta on tarkoitus tehdä. Instagramin puolelta löytyy vielä hieman enemmän tietoa siitä minkälaista työtä Nuorten Suomi tekee kampanjassa.

Lopuksi pääsimme haastattelemaan Keskimaan viestintä- ja markkinointijohtaja Noora Luomaa ja johdon assistentti Suvi Elonheimo-Tikkasta. Haastattelu sujui hyvin rennoissa merkeissä, niin kuin koko kokouskin ja saimme hyviä vastauksia meidän kiperiimpiinkin kysymyksiin. Saatiinhan me vielä aivan loppuun Keskimaan toimiston esittelykierroskin!

 

Suvin ja Nooran haastattelu:

Miten vuoden 2022 Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanjan kohteet valikoitui?

Prosessi oli pitkä. Vuonna 2020, ensimmäisenä korona vuonna, Keskimaa teki Ilo auttaa Keskimaata -hankkeen avulla erilaisia uusia innovaatioita 55 eri yhteistyötahon kanssa, jotta ihmiset pystyvät viettämään aikaa turvallisesti toistensa kanssa myös koronan keskellä.

Samalla huomattiin, että nuoria ei niinkään huomioitu ja heidän pahoinvointi kasvoi. Tällöin aihetta alettiin tuomaan esille myös mediassa. Tästä se sitten alkoi muodostua ja koronasta ohi päästyä oli nuorten pahoinvoinnille aika tehdä jotakin ja löytää keinot kuinka he pääsevät mukaan taas harrastuksiin, ajan viettämiseen ja koulunkäyntiin kiinni.

Mikä Ilo auttaa -kampanjassa on tavoitteena?

Ilo auttaa kampanjan tavoite on vaikuttaa joka vuosi positiivisesti keskisuomalaisten elämään tekemällä jotain pienempää tarpeeksi paljon, jotta mahdollisimman monen ihmisen elämä muuttuu paremmaksi. Niin, että apu menee monipuolisesti erilaisille ihmisille ja se yltää ympäri Keski-Suomea. Onhan Keskimaa myös asiakasomistaja yritys, eli sitäkin kautta tulee halu arjen auttamiseen isommallakin mittakaavalla.

Keskimaa toimii myös vahvasti nuorten kanssa, mm. tekemällä yhteistyötä 2. asteen oppilaitosten kanssa. Useat nuoret myös työllistyvät Keskimaan kautta ja saavat esimerkiksi ensimmäisen kosketuksen työelämään Tutustu ja tienaa -harjoitteluiden avulla.

Miten Nuorten Suomesta tuli Keskimaan yhteistyökumppani Ilo auttaa -kampanjassa?

Keskimaa teki yhteistyötä Tiimiakatemian opiskelijanuorten kanssa. Opiskelijat kartoittivat nuorten toiveita laajasti ja sen myötä ehdottivat muutamia yhteistyökumppaneita, kuten Nuorten Suomea. Nuorten Suomen Carita oli myös ennestään tuttu Keskimaan Nooralle, joten yhteistyö syntyi helposti sitä kautta. Koska Nuorten Suomi on laaja toimija, saadaan varmistettua, että apu menee perille ympäri Keski-Suomea, ei vain esimerkiksi yhteen kuntaan.

Yhteistyömme on sujunut todella hyvin. Paljon ideoita, konkreettista pohdintaa siitä, missä se apu auttaa eniten ja miten se kannattaa kohdentaa. Oikeasti tällaisessa kampanjassa on todella kova työ, jotta apu menee oikeasti perille. Olisihan se helpompaa törkätä jollekin vai iso rahasumma ja odottaa että joku tekee sillä jotain, mutta kun on näin konkreettiset kohteete, rahankäyttö on vastuullista. Näin tiedämme myös oikeasti mitä rahalla saadaan aikaan.

 

Kiitos haastattelusta Keskimaan Suvi ja Noora!