Day

23 elokuun, 2023
Ville Peltoniemi

Tämän vuoden toukokuusta olen saanut kunnian kiertää ympäri Keski-Suomen maakuntaa osana Nuorten Suomi ry:n Nuoret keskelle hyvää -haastekampanjaa. Matka on ollut täynnä inspiroivia kohtaamisia eri kuntien, yritysten ja järjestöjen edustajien sekä nuorten kanssa. Ajattelin hieman jakaa kanssanne tätä mahtavaa matkaa ja samalla haastaa kaikki Keski-Suomen toimijat mukaan tähän merkitykselliseen kampanjaan.

Nuoret keskelle hyvää on Keski-Suomen liiton rahoittama haastekampanja, jolla pyritään tekemään Keski-Suomen maakunnan nuorille näkyväksi mitä eri maakunnan organisaatioissa tehdään nuorten hyväksi. Kampanjaan osallistuvat organisaatiot täyttävät osoitteessa www.nuortensuomi.fi/osallistu-haasteeseen sitoumuslomakkeen, jossa kuvataan mitä toimia organisaatiossa tehdään nuorten hyväksi ja sitoudutaan johonkin uuteen toimintaan. Sitoumuksista viestii nuorille mm. syksyllä 2023 alkava Aluehallintoviraston rahoittama Nuoret viestinviejät -hanke. Nuorille saadaan tietoa, että heitä huomioidaan ja heistä välitetään. Yritysten on myös mahdollista lähteä mukaan kampanjaan kumppaniksi osallistumalla kampanjan rahoitukseen.

Maakuntamatkani alkoi Karstulasta, jossa pääsin keskustelemaan kunnan sekä yritysten edustajien kanssa. Karstulasta eritoten mieleeni jäi ajatus siitä, miten olennainen osa yhteisöä yritykset voivat olla. Yrityksillä on suuri mahdollisuus vaikuttaa nuorten hyvinvointiin tarjoamalla esimerkiksi työharjoittelupaikkoja, tukea eri muodoissa ja mentorointiohjelmia. Karstulassa oli todella hyvä ”pöhinä” käynnissä ja kuulin paljon ideoita siitä, miten voidaan entistä paremmin tukea nuoria ja luoda positiivista muutosta.

Seuraavaksi suuntasin Kannonkoskelle, jossa sain mahdollisuuden tavata paikallisia nuoria, jotka omalla panoksellaan ja ideoillaan vaikuttavat positiivisesti ympäröivään yhteisöönsä. Heidän tarinansa ja innostuksensa tekivät vaikutuksen – nuoret todella ovat tulevaisuuden voimavara.

Matkani on jatkunut ympäri Keski-Suomea ja olen päässyt tapaamaan nuoria, yritystoimijoita, järjestö- sekä julkishallinnon toimijoita mm. Pihtiputaalla, Viitasaarella, Uuraisilla, Jyväskylässä sekä Laukaassa. Todella hienoja sitoumuksia on jo tähän mennessä jätetty ja useita on työn alla. Monessa kunnassa on haluttu osallistaa paikalliset nuorisovaltuustot työstämään sitoumusta. Mielestäni kolme ”pääteemaa” on selvästi havaittavissa sitoumuksista keskustellessa. Nämä teemat ovat: onnistuneen työelämä/harjoittelukokemuksen takaaminen nuorille, nuorten suora tai epäsuora tukeminen esim. nuorisojärjestöjen kautta sekä nuorten kuulemisen ja osallisuuden lisääminen.

Keskusteluissa on myös noussut vahvasti esille se, miten nuoret nähdään arvokkaina ja tärkeinä tulevaisuuden tekijöinä. Nuoria halutaan saada mukaan, toimintaan ja töihin, eri organisaatioihin ja nuoriin panostetaan.

Kutsun kaikki Keski-Suomen toimijat mukaan kampanjaan. Yhdessä voimme tukea nuoria heidän kasvussaan ja auttaa heitä saavuttamaan unelmansa. Olipa kyseessä kuntatoimija, yritysjohtaja tai järjestön edustaja, meillä kaikilla on mahdollisuus olla osa tätä muutosta. Nuoret keskelle hyvää- kampanja on enemmän kuin vain haaste – se on mahdollisuus olla mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta nuorillemme ja koko Keski-Suomen alueelle.

Oletko valmis ottamaan haasteen vastaan? Liity mukaan Nuoret keskelle hyvää -kampanjaan ja osoita, että Keski-Suomi seisoo nuorten rinnalla heidän hyvinvointinsa puolesta!

Lisätietoja: www.nuortensuomi.fi/nuoret-keskelle-hyvaa

Ville Peltoniemi, projektikoordinaattori
ville.peltoniemi@nuortensuomi.fi