Nuoret toivovat aikuisilta aitoa kohtaamista ja kuuntelemista

Salassapitovelvollisuus, lastensuojeluilmoitus, huoli-ilmoitus vai mitä näitä nyt on. Kuraattori, terveydenhoitaja ja koulupsykologi; termejä ja asiantuntijoita on vaikka kuinka paljon, joten ei ihmekään, etteivät nuoret välttämättä tiedä, mistä saa apua ja mistä asioista uskaltaa aikuisille kertoa. Näihin aiheisiin paneuduttiin Kilpisen yhtenäiskoulun Hyvinvointia!-päivässä toukokuun lopussa. Päivään osallistui lähes 500 oppilasta 6.-9. luokilta. 


Oppilaat olivat aikaisemmin keväällä pelanneet Hyvinvointia!-peliä, jonka kautta pääsi kertomaan omia ajatuksiaan sekä mielipiteitään nuorten hyvinvointiin liittyen. Hyvinvointia!-päivän sisällön suunnittelussa otettiin huomioon pelin tulokset, eli ne teemat jotka nousivat esiin oppilaiden vastauksista. Päivän sisältöä ja toimintaa suunniteltiin yhdessä nuorista koostuneet tiimin kanssa. Tiimin jäseniltä saatiinkin todella hyviä ideoita ja tärkeää näkökulmaa siihen, että mitkä asiat heidän ikäisiään nuoria askarruttavat ja mistä tarvitaan lisää informaatiota. Nuorten toiveena on, että asiat selitettäisiin selkeästi ja ilman kapulakieltä. 

Hyvinvointia!-päivään koostui kolmesta eri osiosta. Päivän aluksi nuorilla oli mahdollisuus käydä juttelemassa kuraattorin, psykologin, terveydenhoitajan sekä nuorten etätyöntekijän kanssa. Nuorten etätyöntekijä on Keski-Suomen hyvinvointialueen omaks.fi -sivuston kautta löytyvä chat, jossa työskentelee nuorisoalan ammattilainen. Lisäksi nuoret kiersivät eri työpajoilla tekemässä muun muassa meemejä ja sarjakuvatrippejä neljästä eri aiheesta; Vähättely – Oppilashuolto Kilpisessä – Ohjeet opelle/aikuiselle – Ammattilainen kohtaa nuoren. Paikalla oli myös Jyväskylän nuorisopalveluiden Nuorisopaku, joka tarjosi yhdessäoloa ulkona erilaisten pelien muodossa.


Faktaa vai fiktiota -visassa avattiin vaikeat termit ymmärrettäväksi

Työpajojen jälkeen kokoonnuttiin liikuntasaliin visailua sekä siihen yhdistettyä paneelikeskustelua varten, jossa erityisvieraana oli Häräntappoaseen päänäyttelijä Carola Hakola. Hakola puhuu hyvin avoimesti julkisuudessa ADHD:sta ja kuinka se tuo hänelle haasteita mutta toisaalta myös vahvuuksia elämään. Hakolan tärkein sanoma nuorille olikin, että mikään neuropsykologinen diagnoosi ei ole este unelmien saavuttamiselle, kunhan vain jaksaa tarpeeksi yrittää. Hakola myös muistutti, että apua on tarjolla ja sitä kannattaa pyytää sekä ottaa vastaan.

Paneelissa oli mukana myös hyvinvointitaitojen ammattilainen Sari Granroth-Nalkki sekä koulun uusi kuraattori Petrus Sipilä. Visassa avattiin termejä selkeämmiksi ja käsiteltiin mm. vähättelyä, joka oli yksi esiin nostettu aihe Hyvinvointia!-pelistä; nuoret kokevat, ettei heitä aina oteta tosissaan ja huolenaiheet laitetaan teini-iän piikkiin tai heidän ajatellaan liioittelevan. Oppilaat toivoisivatkin, että aikuiset niin kotona kuin koulussa kuuntelisivat nuorten asioita tosissaan. 

Päivän päätteeksi äänestettiin ja palkittiin oivaltavin meemi, joka aamupäivän aikana oli tehty. Lisäksi nuoret äänestivät tärkeimmästä aiheesta, jonka haluaisivat nostaa jatkotyöskentelyyn. Äänestyksen voitti aihe: “Ohjeet opelle/aikuiselle”. Tähän pureudutaan tarkemmin syksyllä dialogikeskusteluissa ja yhteiskehittämispäivässä, jotka ovat jatkoa Hyvinvointia!-pelille ja -päivälle.

Tutustu Hyvinvointia!-peliin TÄÄLTÄ
Tutustu Kilpisen koulun Hyvinvointia!-päiväänTÄÄLTÄ

Jyväskylän Kilpisen koulun Hyvinvointia!-päivä toteutettiin osana Nuorten Suomen Osallistavaa oppilashuoltoa -hanketta, jota rahoittaa Erasmus+.

About the author