Meillä Nuorten Suomessa tavoitteena on tukea nuorten osallisuutta ja toimijuutta sekä tarjota nuorille erilaisia vaikuttamisen paikkoja. Osallisuuteen liittyy myös valta päättää ja olla mukana päätöksenteossa, mikä näkyy yhdistyksemme arvoissa yhdessä tekemisenä, toisten arvostuksena sekä haluna antaa nuorille ohjat toimimiseen aikuisten ollessa taustalla tukena. Toimijuus on tärkeä osa osallisuutta ja ne kulkevat usein käsi kädessä. Ei riitä että nuoria kuullaan vaan heille tulee antaa myös tilaa ja valmiuksia tehdä ja toimia itse.
Osallisuudella on kauaskantoiset positiiviset vaikutukset niin yksilön kuin koko yhteisön hyvinvoinnin kannalta. Osallisuuden kokemukset torjuvat syrjäytymistä ja eriarvoistumista. Joukkoon kuuluminen, kuulluksi tuleminen ja itselle tärkeisiin asioihin vaikuttaminen itselle sopivalla tavalla toimien motivoi meitä ihmisiä ja saa aikaan hyvän kierteen. Osallisuuden kokemukset ja onnistumisen elämykset tuovat nuorille rohkeutta omien taitojen, mielipiteiden ja ideoiden ilmaisuun, mikä on ensiarvoisen tärkeää elinvoimaisen yhteisön ja demokratian säilymisen kannalta.
Nuoret keskelle hyvää -hankkeen tarkoituksena on herätellä eri tahoja toimimaan yhä enemmän nuorten osallisuuden hyväksi huomioimalla nuoret organisaation toiminnassa. Osallisuuden kokemukset rakentuvat lopulta arkisissa kohtaamisissa jokapäiväisessä elämässä. Osallisuustyö on siis meidän kaikkien tehtävä ja eri tahojen olisi tärkeää olla valmiita tarkastelemaan kriittisestikin omia ennakko-oletuksiaan ja toimintatapojaan nuorten tavoitteisiin sekä heidän kohtaamiseensa peilaten, jotta nuoret voivat kokea tulleensa kuulluksi ja tunnustetuksi omina ainutlaatuisina yksiöinä.
Kutsutaan siis Nuoret keskelle hyvää ♥
Lisätietoja:
https://nuoretjaosallisuus.fi/tietoa-osallisuudesta/
https://kansalaisyhteiskunta.fi/tietopankki/osallisuuden-moninaisuus/
Carita Hännivirta
p. 044 0124606
carita.hannivirta@nuortensuomi.fi