Äänekosken nuorisopalvelut järjestää nuorille paljon toimintaa, kuten koulunuorisotyötä, liikkuvaa nuorisotyötä, etsivää nuorisotyötä, digitaalista nuorisotyötä, avointa nuorisotilatyötä, ryhmäytyksiä, nivelvaihetyötä, leirejä, retkiä, tapahtumia, kerhoja jne.
Ensinnäkin päätöksissä huomioimme ja toteutamme nuoriin kohdistuvia ennakkovaikutusten arviointeja, joiden pohjalta pyrimme vahvistamaan myönteisiä vaikutuksia, sekä poistamaan tai ainakin lieventämään kielteisiä vaikutuksia.
Vuonna 2025 valmistuu Äänekosken Koulunmäen koululle uusi C-rakennus, jonka yhteyteen tulee täysin uusi nuorisotila. Talouden haasteista huolimatta sitoudemme siihen, että uusi tila todellakin saadaan avoimeen nuorisotilatoimintaan ja se on toiminnallisesti nuorille hyvä.
Sitoudumme kuulemaan säännöllisesti nuorten toiveita ja mahdollisuuksien mukaan niitä myös toteuttamaan. Esimerkiksi 22.3.2023 nuorten kuulemistilaisuuden pohjalta nuoret pääsivät vaikuttamaan kouluruokailuihin, koulujen sisustukseen ja toimintaan. Lisäksi nuorten toiveiden pohjalta pyritään käynnistämään nuorisokahvilatoiminta, sekä lisäkyyditysten kautta mahdollistamaan nuorten pääsy harrastuksiin ja kohtaamaan toisia nuoria.
Hymyillään kun tavataan!
Yhteyshenkilö:
Petri Oinonen
petri.oinonen@aanekoski.fi