Hyvinvointialueet rakentavat parasta aikaa asukkaiden osallistumisen menetelmiä ja paikkoja. Nuorten Suomi tukee ja edistää yhdessä Nuorten akatemian ja Nuorisovaltuustojen liiton kanssa nuorten osallisuuden toteutumista hyvinvointialueilla opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman hankkeen voimin.
Hanketta toteutetaan kolmen toimijan yhteistyönä, vastuualueita mukaillen. Nuorten Suomen vastuualueelle kuuluu erityisesti nuorisovaltuustoja ohjaavien ja osallisuuden parissa hyvinvointialueilla työskentelevien tuki, sekä erilaisten osallisuuden mallien ja työkalujen hyödyntäminen nuorten laajemman kansalaisosallisuuden toteutumiseksi.
Nuorten Suomella hankkeessa työskentelee osallisuuden asiantuntijana Terhi Venäläinen. Aiemmassa työssään Etelä-Savon maakuntaliitolla Venäläinen on ollut mukana perustamassa maakunnallista nuorisovaltuustoa ja tukemassa Etelä-Savon nuorisovaltuuston toimintaa sekä siirtymistä hyvinvointialueelle. Tämän lisäksi hän on päässyt kehittämään ja jalkauttamaan erilaisia matalankynnyksen osallistumista edistäviä toimintamalleja.
”On tärkeää, että jokaisella nuorella on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua omien voimavarojen puitteissa. Nuorten osallisuuden rakenteen hyvinvointialueella tulisi mahdollistaa nuorten äänen kuuluminen ja kuuleminen laajasti, aina nuorisovaltuustosta sinne palveluita tarvitsevaan vaikeammassa elämäntilanteessa olevaan nuoreen.” Venäläinen kiteyttää.
Kohti nuorten hyvinvointialueita -hankkeen päämääränä on nuorten osallisuuden toteutuminen hyvinvointialueilla. Hankkeessa tuetaan nuorisovaltuustojen perustamista, rakennetaan verkkoja osallisuuskoordinaattoreiden välille sekä tuetaan hyvinvointialueisen operatiivista ja luottamusjohtoa nuorten osallisuuden toteutumiseksi.
Lisätietoja
Laura Saartoala
Osallisuuden asiantuntija
p. 044 012 4609
laura.saartoala@nuortensuomi.fi