Kun ensimmäisenä palveluspäivänä pyydettiin lavalle haastateltavaksi parin tuhannen opettajan eteen, tiesi, ettei seuraava vuosi ainakaan kovin huonosti voisi mennä. Mutta palataan ensin hetki ajassa taaksepäin. Kesällä 2017 päätin, että armeijan sijasta haluan hakeutua siviilipalvelukseen. Syitä tähän valintaan en ala sen enempää eritellä, niistä saisi aikaan ihan oman blogikirjoituksen. Tuohon aikaan olin Laukaan nuorisovaltuuston edustajana mukana Nuorten Keski-Suomi ry:n koordinoimassa Nuorten Ääni Keski-Suomessa -vaikuttajaryhmässä. Eräässä ryhmän kokouksessa osui sattumalta puheeksi alkava...Continue Reading
Etelä-Savo on yksi Nuorten ääni uudessa maakuntahallinnossa -hankkeen viidestä maakunnasta, joissa kehitetään ja kokeillaan monipuolisia tapoja nuorille osallistua ja vaikuttaa Etelä-Savon maakunnan asioihin. “Jokainen nuori on asiantuntija.” Se on Etelä-Savon nuoret vaikuttajat -konseptin slogan, joka on syntynyt nuorilta itseltään. Kielitoimiston sanakirjan mukaan asiantuntija on henkilö, jolla on asiantuntemusta; asiantuntija on erikoistuntija, ekspertti, spesialisti. Sloganilla halutaan tuoda esille toimintamme tavoite vahvistaa joka ikistä eteläsavolaista nuorta siinä, että hänen ajatuksensa ja mielipiteensä...Continue Reading
Varmasti kaikki meistä on ollut mukana jonkinlaisessa tapahtumassa – oli kyseessä sitten ne kuuluisat Himoksen juhannusfestarit, Susijengin koripallo-ottelu tai ehkä vain katukirppis. Tai ehkä heti ei tule mieleen mitään erityistä tilaisuutta. Se on ihan okei ja ymmärrettävää, sillä tapahtumissa käynti on meille vierailijoille niin nopea hetki. Otetaan esimerkiksi edellä mainittu katukirppis: alueelle kävellään, kierretään kojut läpi ja ehkä lopuksi tuetaan paikallista partiotoimintaa ostamalla kahvi kirppiksen kioskista. Siihen se jääkin ja...Continue Reading
Seutukunnallisen nuorisotyön koordinaattori Elina Peippo Pirkanmaalta valottaa vuoden aikana tehtyä aktiivista työtä nuorten vaikuttamisen edistämiseksi. Syksyllä 2017 Pirkanmaa lähti mukaan Nuorten Ääni uudessa maakuntahallinnossa -hankkeeseen, jonka tavoitteena on rakentaa toimintamalli, jolla vahvistetaan nuorten osallisuutta, äänen kuulemista maakuntahallinnossa sekä palveluiden kehittämisessä. Pirkanmaalla hankkeen yhteyshenkilöinä ovat Elina Peippo (seutukunnallisen nuorisotyön koordinaattori) ja Titta Pelttari (LAPE-muutosagentti). Hankkeen Yhtenä tavoitteena on luoda nuorten maakunnallinen nuorisovaltuusto Pirkanmaalle. Toimintaa lähdettiin aluksi kokoamaan ammattilaisista koostuvan kehittämisryhmän avulla....Continue Reading
Kirjoittaja on kesän 2018 Nuorten Keski-Suomen kesätyöntekijä. Kesätyöntekijän palkkaamisen on mahdollistanut Osuuspankin Nuorten Kesätyökampanja 2018. Synnyin seitsemäntoista vuotta sitten demokratian edelläkävijänä tunnettuun maahan nimeltä Suomi. Kuulunkin näin ollen toisen vuosituhannen nuoriin, joukkoon, jonka sanotaan olevan edelläkävijä tasa-arvoon ja vaikuttamiseen liittyen. Hyvin usein kuulee sanottavan, että meillä nykynuorilla on enemmän mahdollisuuksia käyttää valtaa omiin asioihimme liittyen kuin muilla meitä aiemmin. Olen hyvinvointiyhteiskunnan nuorena mukana esimerkiksi Jyväskylän nuorisovaltuustossa ja lukioni oppilaskunnan...Continue Reading