Kanta-Hämeen Erätauko-keskustelujen sarja käynnistyi osana Hyvin sanottu -keskustelufestivaalia perjantaina 31.10. Nuoret ja aikuiset kokoontuivat yhdessä pohtimaan nuorten osallisuutta Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. “Keskustelussa tuotiin esiin laajasti erilaisia näkemyksiä nuorten osallisuudesta niin aikuisten kuin nuorten toimesta. Keskustelusta jäi sellainen olo, että Kanta-Hämeessä on selkeästi yhteinen tahto saada nuoret mukaan vaikuttamaan heitä koskeviin asioihin”, sanoo osallisuuden asiantuntija Laura Saartoala Kohti nuorten hyvinvointialueita -hankkeesta. Nuorten ja aikuisten Erätauko-keskustelut jatkuvat loka-marraskuun aikana Kanta-Hämeessä. Toinen keskustelu järjestetään...Continue Reading
Nuorten Suomi sai tutut kasvot ja vahvaa osaamista nuorten osallisuuden edistämiseen, kun Laura Saartoala aloitti elokuun alussa osallisuuden asiantuntijana Nuorten Suomella. Hänen vastuulleen kuuluu Kohti nuorten hyvinvointialueita -hanke, jota toteutetaan yhdessä Nuorten Akatemian ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton kanssa. Saartoala on Nuorten Suomelle jo valmiiksi tuttu, sillä hän on työskennellyt Nuorten Suomella vuosina 2017-2018. Hänellä on kokemusta maakunnallisen nuorisovaltuuston ohjaajana toimimisesta ja kuntien osallisuustyön tukemisesta Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Lisäksi hän on...Continue Reading
Nuorten Suomi tarjoaa nuorille monipuolia oppimiskokemuksia, kuten työharjoittelu- ja työllistämistukipaikkoja sekä kesäisin kesätyömahdollisuuksia. Kesäsomettajat Juulia ja Ronja pääsivät olemaan monessa mukana, kuten yhteistyöpalaverissa Keskimaan kanssa. Ohessa päästään muistelemaan kesäisiä kokouksia sekä kurkistamaan kulissien taakse haastattelun muodossa. Nuorten Suomi ja Keskimaa kokoustivat Ilo auttaa kampanjan merkeissä ja me kesätyöntekijät pääsimme mukaan. Kokouksessa puhuttiin muun muassa siitä miten kampanja etenee yhteistyömme osalta ja minkälaista viestintää kampanjasta on tarkoitus tehdä. Instagramin puolelta...Continue Reading
Historiallisen soteuudistuksen yhteydessä on tärkeää varmistaa, että myös nuoret pääsevät mukaan osallistumaan ja vaikuttamaan uudelle hallinnon tasolle. Nuorten mukaan ottaminen vahvistaa hyvinvointialueiden päätöksenteon edustavuutta, kiinnittää nuoria vahvemmin alueelleen ja varmistaa, että hyvinvointialueen palvelut ovat aidosti nuorille sopivia. Erilaisista taustoista tulevien nuorten osallisuuden ja yhdenvertaisen vaikuttamisen edistäminen myös tukee nuorten hyvinvointia ja alueen elinvoimaisuutta. Tämän työn tueksi on keväällä käynnistynyt Nuorten Akatemian, Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton ja Nuorten Suomen valtakunnallinen Kohti nuorten hyvinvointialueita -yhteishanke. ...Continue Reading
Nuorten ääni ammattikouluissa -hanke on tullut päätökseen ja on aika tarkastella tuloksia. Tämän Erasmus+ -rahoitteisen hankkeen tavoitteena oli saada ammattikouluissa opiskelevien nuorten ääni esiin ja luoda mallia, jolla voitaisiin edesauttaa ammattikoululaisten kiinnostusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Mukana oli viisi eri ammatillista oppilaitosta tai kampusta, joissa järjestettiin Vaikuta! -teemapäivä. Teemapäivien tuloksia käsiteltiin jälkeenpäin oppilaitoskohtaisesti opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa sekä välitettiin nuorten viestiä eteenpäin päättäjille. Havaintoja ja tuloksia: Hankkeen toteutus toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa...Continue Reading