Category

Toukofest

Toukofestin tekeminen on alkanut uuden tekijätiimin, Toukotiimin, kokoamisella. Tällä hetkellä tiimissä on 25 nuorta, joista noin puolet ovat entisiä toukotiimiläisiä ja puolet uusia. Muutama nuori osallistuu tapahtuman suunnitteluun etänä kauempaa Jyväskylästä.


Toukotiimi on koko lukuvuoden kestävä harrastus

Toukotiimiläisiä valmennetaan koko lukuvuoden ajan tapahtumantekijöiksi ja tänä syksynä aktiivisimmat tiimiläiset ovat jo ehtineet osallistua kahteen eri tapahtumaan. Marraskuun alussa vietettiin Nuorten Keski-Suomen yhdistyksen 15-vuotisjuhlia, jossa muutama tiimiläinen oli valokuvaamassa tapahtumaa sekä haastateltavina iltajuhlassa. Lisäksi Toukotiimi oli Music Against Drugsin iltatapahtumassa Veturitalleilla kertomassa Toukofestistä muille nuorille omalla toimipisteellään ja haastateltavana lavalla sekä keräämässä mahdollisilta asiakkailta artisti- ja toimipistetoiveita ensi vuoden tapahtumaan.

Tälle vuodelle mahtuu vielä toimintaa, sillä tiimi on mukana Hippoksen Joulumarkkinoilla oppimassa tapahtumantekemistä Hipposhallissa Toukofestiä varten. Tapahtuman rakentamisen lisäksi tiimiläiset harjoittelevat asiakaspalvelua infopisteellä ja makkaramyynnissä sekä järjestävät arpajaiset, jonka tuotolla he mahdollistavat muun muassa itselleen Toukofestin tapahtumapaitojen hankinnan.

Loppuvuoteen mahtuu vielä pari tiimipalaveria, joissa suunnitellaan tapahtuman konkreettista ohjelmakokonaisuutta ja jokaisen tiimiläisen omaa roolia tapahtuman tekemisessä.  Toiminnan syyskausi päättyy pikkujouluihin, josta tiimi vetäytyy ansaitulle joululomalle. Kevätkauden toiminta alkaa loman jälkeen tammikuussa, ja työskentely painottuu enemmän tiimin itsenäiseen työskentelyyn.

 

Tervetuloa mukaan tekemään Toukofestiä

Toivotamme kaikki harrastusjärjestöt, yhdistykset ja urheiluseurat lämpimästi tervetulleeksi toteuttamaan juuri teidän näköistä toimintaa Toukofestiin. Tapahtumaan odotetaan alakoulupäivänä noin 2000 oppilasta, yläkoulupäivänä 3000 oppilasta ja Iltabileisiin noin 1000 nuorta. Myös yritykset ja muut nuorten elämään vaikuttavat tahot voivat erikseen sovittaessa tuoda tapahtumaan tuotemaistiaisia tai toteuttaa tapahtumassa vaikka kyselyn nuorille.

Toukofest järjestetään 28.-29.5.2019 Hippoksella

 

Lisätietoja Toukofestistä tapahtumatuottaja ja tiimivalmentaja Pilvi Hokkaselta, pilvi.hokkanen@nuortenkeskisuomi.fi

www.toukofest.fi

Katusäbää, Rullaluistelua, Scootteja, Skikejä, Katukeilausta, Rugbya, Futista, Tanssia, Lautapelejä, Konsolipelejä, Mopoja, Tubettajia, Musaesityksiä ja vaikka mitä – vuoden 2018 Toukofest ei jätä ketään kylmäksi!

Toukotiimi eli tapahtumaa tuottava nuorten joukko on tehnyt syksystä asti kovasti töitä, jotta tapahtumakokonaisuudesta tulisi mahdollisimman viihdyttävä. Kuitenkaan ilman laajaa yhteistyöverkostoa tapahtumasta ei saataisi näin monipuolista ja innostavaa. Päivien aikana pääsee tutustumaan laajasti harrastusmahdollisuuksiin, vaikuttamiseen, tieteisiin ja taiteisiin sekä kokeilemaan mitä huikeimpia asioita kuten jollapurjehdus-simulaattoria, japanilaista miekkailua, ekoaseammuntaa… ja vaikka mitä! 

Alakoulupäivän 29.5. nostoja

Iloksemme voimme kertoa, että Liikkuva koulu -ohjelma tukee alakoulupäivän ohjelmaa tuomalla tapahtumaan huisin hauskan Tankofutiksen! Käy kurkkaa linkin takaa mistä tässä hulvattomassa pelissä on kyse: http://tankofutis.fi/info/

Jotta vauhtia kaipaavat koululaiset saadaan varmasti tyytyväisiksi, olemme tilanneet Toukofestiin Luisteluliiton Schools Out -kokonaisuuden, joka sisältää mm. K2 ja PowerSliden rullaluistimia, Skeittejä, Scootteja, LongBoardseja, Limboa, KatuSäbää, VetoKöysi-kisaa, Frisbeen heittelyä, Skikejä sekä Katukeilausta.

Kisat ja turnaukset ovat myös perinteisesti viihdyttäneet niin osallistujia kuin katsojia. Nyt ToukoSäbä-turnaus päästään pelaamaan menestystä kahmineen Happeen kotikentällä Monnarin puolella, jolloin ToukoTalentissa kykyjään näyttävät nuoret pääsevät esiintymään Hipposhallin puolelle. ToukoGames, eli konsolipeliturnaus ja vapaan pelaamisen alue on taas tutulla paikalla Kihun kokous tilassa ja sinne johtavien rappujen juurella. Pelialue järjestetään yhteistyössä nuorisojärjestö Musig Against Drugsin ISGee-pelihankkeen kanssa.

Kisoihin ja turnauksiin ilmoittautuminen on auki huhtikuun ajan. Oheisen sivun kautta pääset katsomaan mitä on tarjolla ja löydät ilmoittautumislomakkeet: http://toukofest.fi/ohjelma/kisat-ja-turnaukset/

Yläkoulupäivän 30.5. nostoja

Yhtenä tapahtumauutuutena on Kakspyörästen piste, joka nimensä mukaisesti on omistettu kaksipyöräisille. Paikalla on niin mopoja, moottoripyöriä kuin sähköavusteisia kaksipyöräisiä.  Lisäksi monelle nuorelle tutut tubettajat Vpart ja Myntsä ovat paikalla meet & greetissä.

Fandom-piste on kaikkien fanituskulttuurista tykkäävien nuorten suosikki lounge-alue, Face to Face eli F2F-kahvilassa taas pääsee jututtamaan päättäjiä ja eri alojen asiantuntijoita.  Oppilaita viihdyttää suurta suosiota niittävä Aleksanteri Hakaniemi, joka vetää päivän aikana muutaman akustisen biisin ja on faniensa tavattavissa esimerkiksi biisisanoitusten puitteissa.

Tervetuloa mukaan tekemään Toukofestiä

Toivotamme kaikki harrastusjärjestöt, yhdistykset ja urheiluseurat lämpimästi tervetulleeksi toteuttamaan juuri teidän näköistä toimintaa Toukofestiin. Tapahtumaan odotetaan alakoulupäivänä noin 2000 oppilasta, yläkoulupäivänä 3000 oppilasta ja Iltabileisiin noin 1000 nuorta. Myös yritykset ja muut nuorten elämään vaikuttavat tahot voivat erikseen sovittaessa tuoda tapahtumaan tuotemaistiaisia tai toteuttaa tapahtumassa vaikka kyselyn nuorille. Yhteistyötahoksi ilmoittaudutaan oheisen sivun kautta: http://toukofest.fi/toimintapisteet/ilmoittaudu-toimintapisteeksi/

Innokkaille nuorille tarjoamme mahdollisuuden harjoitella tapahtumatuotantoa. ToukoVaparit ovat Toukofestin ns. päivävapaaehtoisia, eli nuoria jotka haluavat tulla rakentamaan ja tekemään tapahtumaa oman kiinnostuksena mukaisesti. Vapaaehtoiseksi ja koulutukseen ilmoittautuminen oheisen sivun kautta: http://toukofest.fi/vapaaehtoiseksi/

Ilmoittautuminen Toukofestiin

Toukofestiin ilmoittaudutaan nettisivujen kautta luokka-/koulukohtaisesti. Lomake löytyy täältä: http://toukofest.fi/ilmoittautuminen/ 

Rannekkeiden hinnat
Päivätapahtuma 10 € / hlö
Iltabileet 17 € / hlö
Päivä+Iltabileet 20 € / hlö

Hinta sisältää ohjelman lisäksi ranneke-etuuksia ja LINKKI-matkat koko päivän ajan! Kyseisen päivän rannekkeella kuljetus LINKKI – linja-autoilla veloituksetta (linjat 1-43) 24:00 asti. Katso tarkemmat aikataulut ja reitit osoitteesta linkki.jyvaskyla.fi.

Käy tutustumassa Toukofestin nettisivuihin www.toukofest.fi tai ole yhteydessä:

carita.hannivirta@nuortenkeskisuomi.fi tai 0440 124606

Tulevan Toukofestin suunnittelu on aloitettu vauhdikkaasti parinkymmenen nuoren voimin. Nuoret olivat mukana myös opettajille suunnatussa KEOS-forumissa, jossa uusien yhteistyöavausten lisäksi kyseltiin opettajien toiveita tapahtumalle.

Toukofest-tapahtuman vahvuutena koettiin monipuolisuus ja rento fiilis, joka sopii koulujen päätösviikolle. Koulupäivän aikana järjestettävässä tapahtumassa ei kuitenkaan ole syytä unohtaa uutta opetussuunnitelmaa. Innovatiivisella otteella Toukofestistä on mahdollisuus rakentaa tapahtuma, joka rentona koulunpäätöstapahtumana edistää myös osallistuvien koululaisten oppimista, osallisuutta, hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa. Tulevaan tapahtumaan onkin suunnitteilla perinteisempien turnausten ja kisojen rinnalle leikkimielisiä kisailuja, joihin osallistutaan mobiilisovelluksen kautta. Näiden teemat on nostettu laaja-alaisista oppimiskokonaisuuksista, kuten yrittäjyys, vaikuttaminen ja kestävä kehitys.

Toukofest-tapahtuman tavoitteena on myös innostaa ja edistää nuorten aktiivisuutta sekä hyvinvointia, antamalla esimerkiksi virikkeitä uuden harrastuksen pariin. Tapahtumassa on kymmenien tahojen järjestämänä harrastusten kokeilua, välineiden ja pelien testaamista. Näiden lisäksi tapahtumaan etsitään työpajojen ja tietoiskujen järjestäjiä. Isossa osassa ovat myös nuorten kykyjen esiin nostaminen, esimerkiksi oppilaiden esitysten myötä. Tapahtuma-alueelle on myös suunnitteilla ns. keskustelukahvila, jossa pääsee juttelemaan päivän polttavista aiheista, esim. päättäjien, poliisin ja muiden nuorten elämästä kiinnostuneiden kanssa.

Toukofest on kokemuksia ja elämyksiä tarjoava jättitapahtuma, joka kerää koulujen päätösviikolla tuhansia nuoria Jyväskylään. Perinteisesti kulttuuria, liikuntaa ja harrastuksia sisältävä tapahtuma järjestetään vuonna 2018 Jyväskylän Hippoksella 23. kerran. Tapahtuman ensimmäinen päivä 29.5. on suunnattu alakoululaisille ja toinen päivä 30.5. yläkoululaisille. Yläkoulupäivän päätteeksi toteutetaan Vaikuta! -huippukokous ja tapahtumasarjan päättää kaikille sallittu Iltabileet.

 

Kiinnostuitko yhteistyöstä? Ole ihmeessä yhteydessä ja jutellaan lisää!
carita.hannivirta[ät]nuortenkeskisuomi.fi tai p. 0440 124 606

 

Nuorten perinteinen koulujen päätöstapahtuma Toukofest, tarjosi nuorille paikan kohdata toisia samanhenkisiä nuoria ympäri Keski-Suomen, toteuttaa itseään inspiroivassa ympäristössä sekä mahdollisuuden innostua, vaikka uudesta harrastuksesta.

 

Toukofestissä oli tänäkin vuonna huikea määrä testattavaa, kokeiltavaa ja ihmeteltävää. Hippoksen alue täyttyi tiistaina 30.5. ja keskiviikkona 31.5. tasapainopyöristä, roboteista, selfiekoneista sekä muista kisailuun ja pelailuun innostavista välineistä. Alueella löytyi tekemistä joka lähtöön, mutta myös rentoja pisteitä joissa pystyi uppoutumaan, kuten taiteen tekemiseen ja räpin riimittelyyn.

Tapahtuma tarjosi myös mahdollisuuden eri sukupolvien kohtaamiseen ja aitoon vuorovaikutukseen. Nuoret pääsivät juttelemaan maakuntauudistusta tekevien aikuisten kanssa sekä kertomaan ajatuksiaan lasten ja perheiden palveluiden kehittämiseen. Vaikuta! -kahvilassa juteltiin niin terveyspalveluista, tulevaisuuden ruokakulttuurista kuin harrastamisesta näkökulmista. Yläkoulupäivänä ystävärobotti Pepperi ihastutti nuoria, kun Sitran ja Heurekan Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta –näyttelyn kiertue saapui Toukofestiin. Tapahtuman osallistujat pääsivät rakentamaan Heurekan näyttelyn päätähtiä eli tulevaisuuden sisarushahmoja omien valintojensa kautta.

 

Toukofestin teemana Yhdessä!

Toukofest oli yksi Suomi 100 juhlavuoden tapahtumista ja tämä näkyi kumpanakin päivänä erityisesti puolen päivän aikaan, ilmoille kajautettiin Maamme-laulu yhteislauluna tube-tähti Daniel Okasin esilaulamana. Alakoulupäivänä tiistaina 30.5. juhlavuoden ohjelmana nähtiin myös Luova lava -show. Monitoimitalon puolella oli muutenkin nuorten taitavia esityksiä tarjolla, kun Talent-kisa keräsi mitä monimuotoisinta osaamista lavalle. Yläkoulupäivänä juhlatunnelmaa Maamme-laulun jälkeen nostattivat paikalliset räp-tähdet, kun Joosu J, Tohtori Getto, SuperDuve ja Toistuvat Yllätykset astuivat lavalle.

 

Tapahtuman takana iso joukko nuoria

Toukofest -tapahtuman tuottajina toimi 35 vapaehtoisesta 14-19 vuotiaasta koostuva nuorten joukko, joista noin puolet oli mukana aivan ensimmäistä kertaa. Tämä ToukoTiiminä tunnettu tapahtumatuottajaryhmä kokoontui syksystä alkaen viikoittain, aikuisten toimiessa taustalla. Nuoret oppivat matkan varrella tärkeitä työelämässäkin tarvittavia taitoja, kuten yhteistyötä, viestintää, tiedonkeruuta sekä luovuutta.

Isoin harppauksin tapahtumajohtajaksi noussut 17-vuotias Antti Veikkolainen kokee myös, että on tapahtumaa järjestäessä oppinut monia asioita sitten yrityksiin yhteydenotosta ihmisten johtamiseen sekä ymmärtämiseen. Edellisvuonna mukaan tullut Jyväskylän ammattiopistossa datanomin kaksoistutkintoa suorittava nuori mies sanoo, että ToukoFest tapahtuman järjestäminen on ollut hänelle todella iso osa elämää viimeisen parin vuoden aikana. Tapahtuman tuottamisen myötä tulleita kokemuksiaan hän kehuu todella mahtaviksi.

 

Toukofest oli laajan joukon yhteisponnistus

Toukotiimin tukena oli vuoden alusta Humakin yhteisöpedagogiopiskelijoita, jotka toivat omaa osaamista tapahtuman onnistumiseksi. Järjestelyissä oli mukana myös Music Against Drugsin INK-tiimi, Jyväskylän aikuisopiston lähihoitajaopiskelijoita sekä lähes 40 päivävapaaehtoista eli niin sanottuja ToukoNakkeja, joista suurin osa 11-14 vuotiaita koululaisia. Tapahtuman suurimpana tekijäjoukkona on perinteisesti Toimintapisteitä järjestävät seurat, yhdistykset ja muut tahot, jotka järjestävät monipuolista toimintaa yhteensä jopa 350 henkilön voimin. Huikea joukko keskisuomalaisia ja vähän kauempaakin tulleita toimijoita teki taas parhaansa, että nuoret löytävät mieleisen harrastuksen tai vaikka innostuvat vaikuttamaan.

 

Iltabileissä festarimeininki

Nuorten käsialaa oli myös tapahtumasarjan päättävät Iltabileet, jotka järjestettiin päivätapahtumien päätteeksi Monnarilla. Keikkatapahtuman sisältöä mietittiin eri ikäisille sopivaksi ja vähän nuoremmille suunnattu energinen musiikillinen kattaus saatiinkin heti alkuun, kun huikean suosion saanut sometähti, vuoden artisti Arttu Lindeman nousi lavalle. Tämän jälkeen jyväskyläläinen UN+Pyrythekidin lämmitteli bilekansaa räppiskenen kovimpien tähtien Kuben ja paikallisen Gettomasan vetoihin.

 

Toukofest on vuosittain järjestettävä, nuorten tuottama liikunnan, kulttuurin ja harrastamisen jättitapahtuma, joka järjestettiin jo 22. kerran. Toukokuun viimeisellä viikolla Jyväskylän Hippoksen alueelle kokoontui yli 4500 koululaista ja aikuista. Toukofestin taustalla on Nuorten Keski-Suomi ry, jonka ydintehtävänä on antaa nuorille mahdollisuus toimia ja tehdä itse, aikuisten ollessa taustalla tukena ja apuna.

 

Lisätietoja tapahtumasta

Carita Hännivirta
p. 0440 124 606
carita.hannivirta[ät]nuortenkeskisuomi.fi

Tutustu Toukofestiin:
www.toukofest.fi
www.facebook.com/toukofest