Koronasta huolimatta saimme kuin saimmekin perinteiset Hippoksen Joulumarkkinat toteutettua joulukuussa 2021. Nyt, kun tapahtuma alkaa olla viimeisiä jälkitöitä myöten taputeltu, ja seuraavat markkinat siintävät jo horisontissa, onkin hyvä aika palata vielä hetkeksi vuoden 2021 Joulumarkkinoille!
Perjantai-ilta ja lauantaiaamu vierähtivät nopeasti markkinapaikkaa kasatessa. Mukana tässäkin tapahtumassa tekemässä oli joukko reippaita nuoria, jotka olivat jälleen korvaamaton apu! Tiimimme nuoret olivat mm. makkaranpaistajina, tapahtumakuvaajina, roudausapuna, infossa, sekä somettamassa. Ihanana lisänä näillä markkinoilla olivat Gradian Liiketalouden opiskelijoiden järjestämät, lapsille suunnatut pisteet! Joulumarkkinahumun keskellä lapset ja lapsenmieliset pääsivät nauttimaan mm. lautapeleistä, jouluisesta askartelusta ja karkkiruletista. Tällä joukolla tapahtumapaikka laitettiin tiptop kuntoon, ja perjantain isoimman pöytien kanto- ja kasausurakan jälkeen saimmekin yhdessä nautiskella pizzasta.
Lauantaina ovet aukesivat asiakkaille kello 10, ja siitä saakka asiakkaita tulikin tasaisena virtana. Kävijöitä riitti, eikä missään vaiheessa ollut liian tyhjää eikä täyttä. Infopisteellämme oli jaossa kasvomaskeja, jos oma jäi kotiin, mutta ilahduttavan moni oli muistanut napata omansa mukaan. Paikan päällä oli yhteensä 169 eri myyjää, ja valikoima oli tänäkin vuonna upea. Ulko-ovilla makkaranpaistopisteen vieressä meitä ilahduttivat ihanat, jouluiset koirat, joiden kanssa sai käydä vaikka poseeraamassa!
Myös myyjien joukosta bongasimme reippaita nuoria myyntipisteenpitäjiä, ja mm. tapahtumakoordinaattori, ensiapuvastaava ja pelastuspäällikkö olivat nuoria itsekin. Tapahtuman yleiskuvaajina ja somettajina toimivat nuoret kerholaisemme Juulia Paavilainen ja Nathan Moag, ja lisäksi nuoria tiimiläisiä oli mukana vielä järjestyksenvalvonnassa, tapahtuman suunnittelussa sekä infossakin. Nuoret olivat mukana tänäkin vuonna siis varsin monessa roolissa.
Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan, ja niin myös vuoden 2021 Hippoksen Joulumarkkinat. Joulupöhinä jatkui alusta loppuun saakka, ja saamastamme suullisesta ja kirjallisesta palautteesta huomasi, että perinteisille markkinoille kaivattiin. Niin kaipasimme mekin – olipa mukavaa päästä nauttimaan joulumarkkinatunnelmasta teidän kaikkien kanssa! Kiitos kaikille kävijöille, myyjille, ja muuten mukana olleille, palataan taas pian.