Olemme jo vuosien ajan tarjonneet kesätyö- ja harjoittelupaikkoja useille seutukunnan nuorille. Lisäksi olemme tehneet eri tyyppisiä pienimuotoisia kehitys- ja tapahtumahankkeita esim. Karstulan lukion opppilaiden kanssa. Teemme tiivistä yhteistyötä myös muiden toisen asteen koulutuslaitosten kanssa Keski-Suomessa tarjoten työssäoppimisjaksoja, opinnäytetyön ja lopputyön aiheita yms.
Tulemme tämän vuoden aikana toteuttamaan some-viestintään liittyvän hankkeeen, missä nuoret pääsevät itse tekemään useamman some videon yrityksessämme työskentelevistä nuorista – kerrotaan alamme töistä nuorten kielellä nuorille. Tätä toimintamallia olemme toteuttaneet jo muutaman vuoden ajan. Hankkeeseen osallistuvat työryhmät palkitaan onnistumisista.