Olemme esimerkiksi tarjonneet opiskelijoille työharjoittelu-, projekti- ja opinnäytetyömahdollisuuksia, tehneet alueen yrityksiä ja työmahdollisuuksia nuorille tutuksi opojen ja TekijäKS-viikon kautta sekä järjestäneet yhteistyössä lahjoituksen tänne saapuneille ukrainalaisperheille. Teemme yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa ja edistämme työelämälähtöisyyttä. Kannustamme alueemme yrityksiä tarjoamaan nuorille harjoittelumahdollisuuksia.
Järjestämme TekijäKS-viikon ja opo-infoja. Kannustamme myös alueemme yrityksiä tarjoamaan nuorille työharjoittelu- ja kesätyöpaikkoja, joissa nuorille tarjotaan turvallinen, opettava sekä osallistava kokemus työelämästä. Ensimmäisillä kesätyö- ja harjoittelukokemuksilla on merkittävä vaikutus siihen, miten suhtaudumme työelämään. Hyvä kokemus paitsi kerrotaan eteenpäin, myös saa mahdollisesti palaamaan myöhemmin töihin kyseiseen organisaatioon.
Nuorissa on tulevaisuus! Kauppakamarin tavoitteena on vapaa, vauras, avoin ja kilpailukykyinen Suomi, joka on hyvä aivan jokaiselle.
Osaaminen ratkaisee Suomen menestymisen. Kauppakamari tekee vaikuttamistyötä sen eteen, että jokaiselle nuorelle varmistetaan riittävät perustaidot ja hyvät lähtökohdat jatko-opintoihin ja työelämään.
Keski-Suomen kauppakamari on vuonna 1930 perustettu elinkeinoelämän järjestö, joka edistää alueen ja yritysten menestystä ja kasvua. Verkostomme koostuu eri alojen eri kokoisista yrityksistä ja julkisyhteisöistä. Tarjoamme monipuolisia palveluita menestyksekkääseen liiketoimintaan. Toimimme Keski-Suomen yritysten äänitorvena yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.