Tag

Nuoret ja päättäjät

Kirjoittaja on kesän 2018 Nuorten Keski-Suomen kesätyöntekijä. Kesätyöntekijän palkkaamisen on mahdollistanut Osuuspankin Nuorten Kesätyökampanja 2018.

 

Synnyin seitsemäntoista vuotta sitten demokratian edelläkävijänä tunnettuun maahan nimeltä Suomi. Kuulunkin näin ollen toisen vuosituhannen nuoriin, joukkoon, jonka sanotaan olevan edelläkävijä tasa-arvoon ja vaikuttamiseen liittyen. Hyvin usein kuulee sanottavan, että meillä nykynuorilla on enemmän mahdollisuuksia käyttää valtaa omiin asioihimme liittyen kuin muilla meitä aiemmin.

Olen hyvinvointiyhteiskunnan nuorena mukana esimerkiksi Jyväskylän nuorisovaltuustossa ja lukioni oppilaskunnan hallituksessa – järjestöissä, joita aiemmin ei edes ollut. Nuva ry:n nettisivuston mukaan vanhimpien nuorisovaltuustojen juuret ulottuvatkin 90-luvun loppupuolelle. Laajemmalla tasolla maakuntauudistuksen myötä nuorille taas on annettu mahdollisuus vaikuttaa maakuntansa asioihin. Vaikuttamisvaihtoehtojen kirjo on siis laaja. Joskus olenkin kuullut muutaman aikuisen menevän niin pitkälle, että he väittävät nykynuorille tarjoiltavan mahdollisuuksia kultatarjottimella. Samaan aikaan kuitenkin jopa Yleisradiota myöten ollaan huolestuneita siitä, että nuorten kiinnostus politiikkaan on laskenut. Miksi?

”Politiikka nähdään kahvipöydän äärellä kiistelevien aikuisten harrastuksena, eivätkä nuoret yllättäen halua kuulua tähän joukkoon.”

Itse ajattelevan tämän selittyvän esimerkiksi sillä, että nykynuorten elämä ei liiku politiikan ympärillä. Teinit seuraavat jalkapallon mm-kisoja, notkuvat satamassa kavereidensa kanssa iltamyöhään ja kuuntelevat Spotifyn listahittejä kyllästymiseen saakka. Politiikka nähdään kahvipöydän äärellä kiistelevien aikuisten harrastuksena, eivätkä nuoret yllättäen halua kuulua tähän joukkoon. Politiikan ajatellaan olevan vanhojen ihmisten juttu ja vaikeaselkoista sekä yksitoikkoista – vaikka itse asiassa se koskettaa myös heitäkin.

Olenkin huomannut monella olevan sellainen kuva, että poliittinen vaikuttaminen on vain laajoja poliittisia linjauksia, jotka ovat samalla turhaa hienosäätöä eivätkä kosketa nuorten elämiä. Nuorisovaltuustoedustajana taas olen havainnut harva se päivä, että nuoret ajattelevat nuorisovaltuustotoiminnan tarkoittavan oikeistoa ja vasemmistoa, konservatiiveja ja liberaaleja – että nuorisovaltuusto on ikään kuin pikkueduskunta, joka elää omassa kuplassaan irrallaan todellisuudesta. Ajatellaan, että siellä toimiakseen tulee olla poliittisesti valveutunut, sanavalmis tuleva kansallinen vaikuttaja.

”Kyse ei ole siis mielipiteiden puutteesta. Osa nuorista ei kuitenkaan tiedä, että heidänkin olisi mahdollista puuttua näihin arkipäivän asioihin; osa taas näkee vaikuttamisprosessin liian monimutkaisena.”

Minusta tietämättömyys luokin kiilaa korkeamman tason vaikuttamisen ja nuorison välille. Kuitenkin samalla kun nuoret kokevat, ettei heillä ole välttämättä annettavaa vaikuttamiseen, aikuiset valittavat toisilleen kaikesta narisevista teineistä. Myös koulussa kuulee päivästä toiseen valitusta kouluruuasta, ulkovälitunneista ja bussiaikatauluista. Kyse ei ole siis mielipiteiden puutteesta. Osa nuorista ei kuitenkaan tiedä, että heidänkin olisi mahdollista puuttua näihin arkipäivän asioihin; osa taas näkee vaikuttamisprosessin liian monimutkaisena.

Elämä nykypäivänä on kiireistä myös nuorten osalta, joten on täysin okei ja ymmärrettävää, jos jaksaminen tai kiinnostus ei riitä kaiken muun jälkeen vielä vaikuttamistoimintaan. Jos voimavaroja taas on käytettävissä, näihin jokapäiväisiin ongelmiin on kuitenkin mahdollista puuttua. Kuulostavatko julkisen liikenteen parantaminen ja kiusaamisen ehkäisy tutuilta aiheilta? Muun muassa niitä käsiteltiin kuluneella kaudella nuorisovaltuustossa. Lähimmäs ruohonjuuritasoa kuitenkin palaa mielestäni oppilaskuntatoiminta, joka on hyvinkin käytännönläheistä. Uusi sohva koululle rikkinäisen tilalle? Onnistuu. Tai ehkä salaattipöytä ruokalaan? Sekin onnistuu.

Pointtini siis on, että näitä ryhmiä ei ole tarkoitettu nuoria jakaviksi eliittikerhoiksi. Mitä ryhmien poliittisuuteen tulee, nämä järjestöt ovat itse asiassa poliittisesti sitoutumattomia. Olen sitä mieltä, että lopulta ryhmien poliittinen luonne on ehkä enemmän mahdollisuus kuin uhka: vaikka on totta, että vaikuttamistoimintaan suuremmalla todennäköisyydellä hakeutuu politiikasta kiinnostunutta porukkaa, liittyäkseen ei tarvitse olla tuleva kansanedustaja.

Vaikka meillä nykynuorilla siis on paremmat vaikutusmahdollisuudet kuin aiemmilla sukupolvilla, tiellä kohti aktiivisesti vaikuttavaa nuorisoa on kuitenkin vielä monta kiveä käännettävänä ja haastetta kohdattavana. Muutokset ovat mahdollisia – jos niitä vain pyydetään.

 

Reetta Ala-Mutka
Nuorten Keski-Suomi ry:n kesätyöntekijä
Nuorisovaltuutettu
Jyväskylän Normaalikoulun lukion oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja

Kesälomasuunnitelmat vielä auki? Suuntaa Porin SuomiAreenaan ja Eetunaukiolle perjantaina 20.7. klo 11.30! Nuorten Keski-Suomi on ensimmäistä kertaa mukana politiikan superviikolla ja tuo mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun nuorten vaikuttamisen ja osallistumisen tärkeyden.

Onko mun mielipiteellä väliä?”keskustelutilaisuudessa nuorten vaikuttamismahdollisuuksista suomalaisessa yhteiskunnassa on keskustelemassa erityisesti nuoria, joilla on kokemusta vaikuttamisesta eri tavoin: Suvi Koski on kokemusasiantuntija Satanuorista, Samuel Jokela on politiikan tutkimuksen opiskelija ja lähtenyt mukaan puoluepolitiikkaan nuorella iällä, Hermanni Haaparanta toimii Porin nuorisovaltuustossa sekä Porin seuraparlamentissa ja Elvido vaikuttaa musiikillaan kertoen mm. omasta vammautumisestaan. Lisäksi keskustelemassa on kansanedustaja Hjallis Harkimo, muutosjohtaja Päivi Nurminen Pirkanmaalta sekä lasten ja nuorten osallistumisesta väitöskirjaa valmisteleva Elina Stenvall Tampereen yliopistosta. Keskustelun juontaa nuori kuntapoliitikko ja eduskunta-avustaja Santeri Lohi. Keskustelussa nostetaan esiin myös Vaikuta! -kampanjan tuloksia, jossa 925 nuorta kertoi mielipiteitään nuorten vaikuttamiseen liittyen.

Keskustelu on osa Nuorten ääni uudessa maakuntahallinnossa -hanketta, jonka tavoitteena on luoda monipuolisia kanavia nuorille vaikuttaa tulevissa maakunnissa. Hankkeella on oma uutiskirje, jonka voit tilata täältä.

LastenParlamentin ja Kylän Kattauksen ruokaraati kehittää koulujen ruokakulttuuria

Nuorten Keski-Suomen koordinoiman Jyväskylän LastenParlamentin ja Kylän Kattauksen yhteinen ruokaraati järjestettiin perjantaina 13.4. Palokan yhtenäiskoululla. Päivän aikana lastenparlamenttilaiset maistelivat Kylän Kattauksen kehittämiä uusia ruokavaihtoehtoja ja keskustelivat koulujen välipalakäytännöistä. Lasten äänestyksen pohjalta päätettiin, mitkä uusista ruokavaihtoehdoista tuodaan Jyväskylän koulujen ruokalistalle syksyllä 2018. Ruokaraatiin osallistui yhteensä 23 oppilasta ja 21 opettajaa Jyväskylän 22 eri alakoululta.

Ruokaraatiin osallistuvat oppilaat pääsivät uusien ruokien lisäksi tutustumaan kasvi- ja hyönteisproteiineihin. Oppilaat maistelivat mm. tofua, härkäpapua ja kotisirkkoja. Tämä tutkimus on osa Politiikka, käytännöt ja kestävän ruokavalion muutospotentiaali –hanketta, jossa selvitetään ruokailutapojen muutoksia ja kestävyyttä yhdessä Suomen ympärisökeskus SYKEn, Tampereen yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa.

Unicefilta lapsiystävällinen kunta –tunnustuksen saanut Jyväskylä on sitoutunut edistämään lapsen oikeuksien toteutumista. Lapsiystävällisessä kunnassa lapsia kohdellaan tasa-arvoisesti kunnan asukkaina. Heidät otetaan mukaan palveluiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Ruokaraati, ja kouluruokailun kehittäminen sen kautta, on yksi väline tämän edistämiseen. Seuraava LastenParlamentin tapahtuma on 2.5 järjestettävä SuurIstunto.

Lue lisää Jyväskylän LastenParlamentti -toiminnasta täältä

Nuorten Keski-Suomi oli mukana Nuorisoyhteistyö Allianssin järjestämällä Allianssiristeilyllä 11.-12.4. Esittelypisteellämme pääsi keskustelemaan nuorten osallisuudesta ja vaikuttamisesta sekä sai tietoa Nuorten Keski-Suomen toiminnasta. Samalla pääsi vastaamaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiin liittyvään kyselyyn, jonka tuloksia hyödynnetään Nuorten ääni uudessa maakuntahallinnossa -hankkeen toiminnassa. Myös sinulla on mahdollisuus vastata kyselyyn tästä.

Keskiviikkoiltana ohjelmassa oli myös paneelikeskustelu otsikolla ”Vuosituhannen demokratiauudistus – maakuntahaaste vastaanotettu”, jossa projektikehittäjämme Eeva Mäntylä keskusteli Oikeusministeriön Niklas Wilhelmssonin kanssa mm. maakuntavaaleista ja haasteesta saada nuoria ehdokkaita mukaan vaaleihin sekä äänestämään. Paneelissa keskusteltiin myös kuntien ja maakuntien tulevasta yhteistyöstä sekä erilaisista taustoista tulevien nuorten mahdollisuuksista osallistua ja vaikuttaa. Keskustelemassa olivat puheenjohtaja Kimi Uosukainen Nuorisovaltuustojen Liitosta, Uudenmaan muutosagentti Hanna Tiirinki Lapsi- ja perhepalvelujen (LAPE) muutosohjelmasta sekä ministeri Anu Vehviläisen erityisavustaja Matias Hilden valtiovarainministeriöstä.

Tiistaina 27.3. järjestettiin Cygnaeus-talolla Ollako vai eikö olla – mitä tapahtuu maakunta- ja sote-uudistuksessa? -tilaisuus nuorille aikuisille. Tilaisuudessa istuttiin alas kuulemaan ja keskustelemaan maakunta- ja soteuudistuksesta ja osallistujina oli edustajia mm. poliittisista nuorisojärjestöistä ja opiskelijajärjestöistä. Keski-Suomen Liiton Keski-Suomi 2020-projektin projektipäällikkö Pirjo Peräaho ja maakunnan osallisuuden ja viestinnän valmistelija Emmi Hyvönen alustivat Keski-Suomen valmistelun tilannetta sekä sitä, miksi maakuntauudistus tehdään ja mitkä asiat muuttuvat uudistuksen myötä.

 

Osallistujilta nousi paljon kysymyksiä erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyen ja alustajat saivat myös tiukasti perustella, että miksi uudistus tehdään – ja miksi juuri nykyisellä mallilla. Keskustelun aiheiksi nousivat muun muassa palveluiden laadun määrittely ja valvonta. Palveluista kysymyksiä ja huolta herättivät erityisesti kouluterveydenhuolto ja mielenterveyspalvelut sekä kunnan ja maakunnan palvelujen yhdyspinnat esimerkiksi koulumaailmassa ja nuorisotyössä.

 

Tämän jälkeen keskusteltiin Nuorten Keski-Suomen projektikehittäjän Eeva Mäntylän johdolla maakuntavaaleista ja maakuntauudistukseen vaikuttamisesta. Yhdessä pohdimme esimerkiksi nuorten äänestysaktiivisuutta ja keinoja sen nostamiseen. Keskusteluissa oltiin yhtä mieltä siitä, että politiikka ja yhteiskunnalliset asiat pitäisi tuoda lähemmäksi kouluja ja oppilaitoksia. Nuorten tulisi jo peruskoulussa saada käytännönläheistä tietoa puolueiden toiminnasta ja niiden aatteellisista eroista esimerkiksi tutustumalla oman kunnan ja maakunnan valtuustojen toimintaan ja päätöksentekijöihin. Nuorten ehdokkaiden vaalipaneelit olivat osallistujien mielestä hyvä idea, sillä nuorten äänestämättä jättämiseen on tärkeimpänä syynä esimerkiksi vuoden 2013 Nuorisobarometrin mukaan se, ettei  sopivaa ehdokasta löydy. Yhteistä vaalipaneelia nuorten ehdokkaiden esille nostamiseksi lähdetäänkin järjestämään ja paneelin päivämäärä on 2.10.! Lisätietoja tilaisuudesta seuraa myöhemmin.

Tilaisuus oli osallistujien kommenttien perusteella ilmeisen tarpeellinen. Tilaisuus esimerkiksi “antoi selkeästi tietoa uudistuksesta ja jatkossa on helpompi kertoa myös muille tulevasta”. Yksi osallistujista nosti esiin, että “valtamediassa saa helposti kovin negatiivisen kuvan maakuntauudistuksesta ja sen takia oli hyvä kuulla uudistuksesta positiivisemmasta näkökulmasta”.

Nuorten Keski-Suomi ry antoi lausunnon valmistelussa olevaan Keski-Suomen maakuntaohjelmaan 2018-2021. Yhdistyksen hallitus kiinnitti huomiota siihen, että maakuntaohjelman keskeiset osiot – osaamistalous ja hyvinvointitalous – koskettavat nuoria monesta näkökulmasta, mutta se ei näy riittävästi ohjelmassa.

Keski-Suomen liitolle lähetetyssä lausunnossa huomautetaan, että osaamistalouden perustat rakennetaan lapsuudessa ja nuoruudessa, tämän vuoksi on tärkeää huolehtia yhdenvertaisesta mahdollisuudesta osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Myöskään hyvinvointitaloutta ei tule nähdä vain syntyvien työpaikkojen ja yrittämisen mahdollisuuksien kautta. Keskisuomalaisen osaamisen tulee näkyä maakunnan omien asukkaiden hyvinvoinnin kohenemisena.

Nuorten Keski-Suomi esittää, että Keski-Suomen tulisi tavoitella hyvinvoinnin edistämisen edelläkävijyyttä. Ohjelmassa tulisi tunnustaa hyvinvoinnin mahdollistajina myös erilaiset julkiset palvelut, järjestöt ja seurakunnat. Kumppanuus ja yhdessä tekeminen tulisi olla vahvemmin esillä hyvinvoivan maakunnan ja sen osaamisperustan rakentamisessa.

Lausunnossa nostetaan esiin se, että kansalaisten osallistumismahdollisuudet – niin nuorten kuin aikuisten –  tulee olla ohjelmassa paremmin esillä. Nuoret eivät ole vain toiminnan kohteita vaan voivat olla aktiivisia toimijoita, yrittäjiä ja kehittäjiä jo nyt, jos heille vain annetaan mahdollisuus. Yrittäjyyskasvatus, kansalaiskasvatus ja kuulluksi tuleminen ja muu osallisuus ovat tärkeitä, jotta nuoret voivat kiinnittyä omaan ympäristöönsä ja sitoutua sen kehittämiseen.

Nuorten Keski-Suomi ehdottaa lausunnossaan, että maakuntaohjelman hyvinvointitalous -osioon kirjataan tavoitteeksi tehdä “Keski-Suomesta lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden kärkimaakunta, joka näyttää suuntaa myös kansainvälisesti.”  Lasten ja nuorten maakunta -osaaminen toisi Keski-Suomelle myös kansainvälistä erottuvuutta ja kiinnostusta. Lasten ja nuorten maakunnassa tunnistetaan hyvän lapsuuden ja nuoruuden arvo koko yhteiskunnan menestykselle ja tulevaisuudelle!

Lue lausunto kokonaisuudessaan tästä.


Lisätietoja;

Eeva-Liisa Tilkanen, toiminnanjohtaja,
eeva-liisa.tilkanen@nuortenkeskisuomi.fi, puh. 040 552 8070  

Maria Kaisa Aula, puheenjohtaja
mariakaisa.aula@gmail.com, puh. 050 530 9697

 

Maakunnallinen Nuorisofoorumi kokosi Cygnaeustalon kokoustilan Jyväskylässä ääriä myöten täyteen, kun kymmenet keskisuomalaiset nuoret ja parikymmentä päättäjää kohtasivat. Nuorten Ääni Keski-Suomessa ryhmän järjestämän tilaisuuden teemana oli “Nuoret maakuntauudistuksessa”.

Tervetulotoivotusten jälkeen 17 eri kunnasta saapuneet nuoret ja heidän tukiaikuiset pääsivät tekemään yhteiskunnasta haluamansa, kun Yhteiskuntasimulaattori-pelissä hypättiin eri ikäisiin ja taustaisiin roolihahmoihin. Opettavaisessa pelissä äänestysikäraja laskettiin nollaan, jotta myös lapset ja nuoret pääsivät tekemään valintoja ja äänestämään kimuranteissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Uutta maakuntaa tehdään yhdessä

Seuraavaksi siirryttiin päivän teemaan nuorille suunnatun “Mikä ihmeen sote- ja maakuntauudistus?” videon myötä. Lisäksi Nuorten Ääni Keski-Suomessa -ryhmän nuoret kertoivat miten nuoria osallistetaan ja kuullaan maakuntauudistuksessa. Nuorisofoorumin osallistuja pääsivät esittämään kiperiäkin kysymyksiä Keski-Suomen maakuntajohtaja Tapani Mattilalle, joka toi muutoksiin liittyvät terveiset maakuntaliiton näkökulmasta. Mattila oli suorastaan otettu, kun hänet oli kutsuttiin keskustelemaan nuorten kanssa ja arvosti nuorten vaikuttamisaktiivisuutta.

Nuorisofoorumin yhteydessä pidetyssä kokouksessa valittiin Keski-Suomen maakunnallista nuorisovaltuustoa valmisteleva ryhmä, joka tulee jatkamaan Nuorten Ääni Keski-Suomessa -ryhmän jalanjäljissä aktiivista vaikuttamista Keski-Suomen alueella. Ryhmässä on edustuspaikat jokaiselle keskisuomalaiselle kunnalle. Kokouksessa ryhmään nimettiin 30 nuorta 15 eri kunnasta. Ryhmä täydentyy syksyn aikana puuttuvien kuntien edustajilla.

Sukupolvet kohtasivat ihmisenä ihmiselle

Päivän päätteeksi nuoret ja päättäjät pääsivät keskustelemaan nuorille tärkeistä asioista.  Vuoropuhelu oli lämminhenkistä ja vilkasta. Päättäjät nostivat loppupuheenvuorossaan esille omia huomioitaan keskusteluista. Esillä olivat olleet mm. nuorten tulevaisuuden suunnittelu ja opiskelu, kouluterveydenhuollon tilanne, julkinen liikenne tai oikeammin sen puute syrjäkylillä, erilaisuuden kohtaaminen ja nuorten onnellisuus. Nuoret olivat tyytyväisiä, että päättäjät antoivat aikaansa kohtaamiselle. Nuorten parista kuuluikin kommentteja, että oli kiva huomata päättäjien ja virkamiesten olevan ihan tavallisia ihmisiä ja aidosti olevan kiinnostuneita nuorten ajatuksista.

Nuorten Ääni Keski-Suomessa -ryhmä järjestää  7. Maakunnallisen Nuorisofoorumin maanantai 30.10. Jyväskylän Cygnaeustalolla.

Paikalle on kutsuttu jokaisesta Keski-Suomen kunnasta 2-5 nuorta sekä nuorisotyötekijä. Foorumissa keskustellaan, otetaan kantaa ja tutustutaan toisiin nuorten vaikuttamisesta kiinnostuneisiin. Nuorisofoorumissa käsitellään muun muassa sote- ja maakuntauudistusta nuorten näkökulmasta ja valitaan Nuorten Ääni Keski-Suomesta-ryhmän sijaan uusi maakunnallista nuorisovaltuustoa valmisteleva ryhmä.

Maakunnallinen Nuorisofoorumi kokoaa nuoret ja päättäjät saman pöydän äärelle. Tänä vuonna paikalle on odotettavissa liki 20 keskisuomalaista päättäjää ja virkamiestä, mm. Sinuhe Wallinheimo, Susanna Huovinen, Anne Kalmari, Aila Paloniemi, Tapani Mattila, Eino Leisimo, Katariina Soanjärvi ja Rolf Nyholm. Päättäjät tulevat keskustelemaan nuorten kanssa nuorille tärkeistä asioista.

Tilaisuuden teemana on tänä vuonna ”Nuoret maakuntauudistuksessa”. Tilaisuudessa valittava maakunnallista nuorisovaltuustoa valmisteleva ryhmä tulee jatkamaan Nuorten Ääni Keski-Suomessa -ryhmän jalan jäljissä aktiivista vaikuttamista Keski-Suomen alueella. Jokaiselle kunnalle on varattu ryhmästä 1-2 paikkaa, minkä lisäksi jaossa on 5 vapaata paikkaa.


Nuorisofoorumin aikataulu:

9:00-9:30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi
9:30 Tervetuloa!
9:45 Yhteiskuntasimulaattori -peli alkaa (www.yhteiskuntasimulaattori.fi)
10:30 Maakuntauudistus -mitä, missä, milloin?
11:30 Lounastauko
12:30 Nuorten Ääni Keski-Suomessa -ryhmän toiminnan päätös ja maakunnallista nuorisovaltuustoa valmistelevan ryhmän valinta
13:00 Kahvitauko
13:30 Nuoret ja päättäjät kohtaavat -keskusteluhetki
15:30 Kiitti ja moikka!
16.00 Tilaisuus päättyy

 

Lisätietoja:
Laura Saartoala
Projektityöntekijä
044-0124609
laura.saartoala[ät]nuortenkeskisuomi.fi

Nuorten Keski-Suomi ry:n verkostolle suunnattu uutiskirje ilmestyy neljästi vuodessa.

 

NUORTEN ÄÄNI MAAKUNNISSA

Nuorten ääni uudessa maakuntahallinnossa -hankkeessa järjestetään syksyn aikana viidessä pilottimaakunnassa (Kainuu, Etelä-Savo, Pirkanmaa, Satakunta ja Keski-Suomi) nuorten ja päättäjien kohtaamisia, joissa katse on vahvasti nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksissa osana uutta maakuntahallintoa. Vaikuttamisesta kiinnostuneet nuoret sekä aikuiset pääsevät suunnittelemaan uutta maakunnallista nuorisovaltuustotoimintaa. Hankkeen tavoitteena on vastata tulevan maakuntalain vaatimuksiin maakunnallisen nuorisovaltuustotoiminnan järjestämisestä ja vahvistaa eri nuorten ääni tulevassa maakunnassa kuuluu mahdollisimman laaja-alaisesti

Hankkeen parissa  on aloittanut syyskuussa uusi työntekijä, projektikehittäjä Eeva Mäntylä.

 

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI 30.10. JYVÄSKYLÄSSÄ

Perinteeksi muotoutunut Maakunnallinen Nuorisofoorumi kokoaa keskisuomalaisten kuntien edustajanuoret yhteen maanantaina 30.10. Jyväskylään. Nuorisofoorumissa keskustellaan nuorille tärkeistä asioista päättäjien kanssa sekä valitaan maakunnallinen nuorten ryhmä, joka on vahvasti mukana nuorten maakunnallisen vaikuttamismallien rakentamisessa uuteen maakuntahallintoon. Lisätiedot: laura.saartoala[ä]nuortenkeskisuomi.fi

 

MAAKUNNALLINEN LASTEN PARLAMENTTI 8.11. JYVÄSKYLÄSSÄ

Historian toinen maakunnallinen Lasten Parlamentti järjestetään keskiviikkona 8.11. Jyväskylän kaupungintalolla. Tavoitteena on saada kaikista Keski-Suomen kunnista lapsiedustajat osallistumaan sekä tuomaan lasten näkökulmia esiin. Tapaamista edeltävässä koulukohtaisessa keskusteluissa kerätään lasten ajatuksia mm. siitä, millainen on aikuisen rooli lapsen ja nuoren omaehtoisen toiminnan tukemisessa. Lisätiedot turo.teittinen[ät]nuortenkeskisuomi.fi

 

HIPPOKSEN JOULUMARKKINAT 9.12. KLO 10-15

Joulukuun puolessa välissä Hipposhalli täyttyy taidokkaista kotimaisista käsitöistä, ekologisista tuotteista ja jouluherkuista, kun Hippoksen Joulumarkkinat kokoaa yhteen yksityiset ja järjestöjen kädentaitajat. Joulumarkkinat on Nuorten Keski-Suomi ry:n tärkeä varainhankintatapahtuma, jonka tuotto mahdollistaa nuorten toimijuuden tukemisen. Nuoret ovat mukana tapahtumassa harjoittelemassa työelämätaitoja, asiakaspalvelua ja tapahtumatuotantoa. Lue lisää tapahtumasta ja varaa oma myyntipaikkasi – tästä!

 

VAIKUTA! -KAMPANJA JALKAUTUU YLÄKOULUIHIN KEVÄÄLLÄ 2018

Nuorten ajatuksista ja aloitteesta ideoitu Vaikuta! -kampanja toteutetaan Nuorten Keski-Suomen organisoimana Erasmus+ -tuella. Ydinidea on toteuttaa Vaikuta! -teemapäiviä yhdeksällä eri paikkakunnalla ympäri Keski-Suomea vuoden 2018 helmi-maaliskuun aikana. Kampanja huipentuu toukokuun lopulla Vaikuta! -huippukokoukseen Toukofestin yhteydessä. Kampanjan toteuttajana toimii keskisuomalaisista 14-19 vuotiaista nuorista koostuva ryhmä, jonka rekrytointia tehdään alkusyksyn aikana. Mukaan voi tulla matalalla kynnyksellä, mikäli tapahtumien järjestäminen tai vaikuttaminen kiinnostaa. Lisätietoa carita.hannivirta[ät]nuortenkeskisuomi.fi

Nuorten Ääni Keski-Suomessa -ryhmän nuoret pääsivät tapaamaan kunnanjohtajia 7.3. kunnanjohtajakokoukseen. Nuoret veivät ajankohtaisia terveisiä ja ajatuksia muun muassa siitä, miten nuoria olisi hyvä kohdata ja ottaa nuorten ajatukset ja ideat tosissaan ja kannustivat tukemaan nuorisovaltuustotoimintaa. Lisäksi nuoret puhuivat nuorten ja päättäjien välisestä vuorovaikutuksesta ja ehdottivat käytännön ideoita kohtaamisen toteuttamiseen ja nuorten huomioimiseen.

1 2