Tag

Tapahtuma

Tulevan Toukofestin suunnittelu on aloitettu vauhdikkaasti parinkymmenen nuoren voimin. Nuoret olivat mukana myös opettajille suunnatussa KEOS-forumissa, jossa uusien yhteistyöavausten lisäksi kyseltiin opettajien toiveita tapahtumalle.

Toukofest-tapahtuman vahvuutena koettiin monipuolisuus ja rento fiilis, joka sopii koulujen päätösviikolle. Koulupäivän aikana järjestettävässä tapahtumassa ei kuitenkaan ole syytä unohtaa uutta opetussuunnitelmaa. Innovatiivisella otteella Toukofestistä on mahdollisuus rakentaa tapahtuma, joka rentona koulunpäätöstapahtumana edistää myös osallistuvien koululaisten oppimista, osallisuutta, hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa. Tulevaan tapahtumaan onkin suunnitteilla perinteisempien turnausten ja kisojen rinnalle leikkimielisiä kisailuja, joihin osallistutaan mobiilisovelluksen kautta. Näiden teemat on nostettu laaja-alaisista oppimiskokonaisuuksista, kuten yrittäjyys, vaikuttaminen ja kestävä kehitys.

Toukofest-tapahtuman tavoitteena on myös innostaa ja edistää nuorten aktiivisuutta sekä hyvinvointia, antamalla esimerkiksi virikkeitä uuden harrastuksen pariin. Tapahtumassa on kymmenien tahojen järjestämänä harrastusten kokeilua, välineiden ja pelien testaamista. Näiden lisäksi tapahtumaan etsitään työpajojen ja tietoiskujen järjestäjiä. Isossa osassa ovat myös nuorten kykyjen esiin nostaminen, esimerkiksi oppilaiden esitysten myötä. Tapahtuma-alueelle on myös suunnitteilla ns. keskustelukahvila, jossa pääsee juttelemaan päivän polttavista aiheista, esim. päättäjien, poliisin ja muiden nuorten elämästä kiinnostuneiden kanssa.

Toukofest on kokemuksia ja elämyksiä tarjoava jättitapahtuma, joka kerää koulujen päätösviikolla tuhansia nuoria Jyväskylään. Perinteisesti kulttuuria, liikuntaa ja harrastuksia sisältävä tapahtuma järjestetään vuonna 2018 Jyväskylän Hippoksella 23. kerran. Tapahtuman ensimmäinen päivä 29.5. on suunnattu alakoululaisille ja toinen päivä 30.5. yläkoululaisille. Yläkoulupäivän päätteeksi toteutetaan Vaikuta! -huippukokous ja tapahtumasarjan päättää kaikille sallittu Iltabileet.

 

Kiinnostuitko yhteistyöstä? Ole ihmeessä yhteydessä ja jutellaan lisää!
carita.hannivirta[ät]nuortenkeskisuomi.fi tai p. 0440 124 606

 

Nuorten vaikuttamisillassa Saarijärvellä 26.9. tietoa ja kokemusta jaettiin nuorilta nuorille ja nuorilta aikuisille. Mukana olivat Nuorten Ääni Keski-Suomesta -ryhmän jäsenet Niko Hakkarainen Uuraisilta, Jari Puranen Muuramesta ja Jonna Könkkölä Jyväskylästä, jotka kertoivat vinkkejä vaikuttamisesta sekä kertoivat, kuinka heitä on kuultu omassa kunnassa.

Mitä vaikuttamiskanavia nuorilla on Saarijärvellä?
Miten nuoria kuullaan heitä koskevissa asioissa?

Muun muassa näitä asioita puitiin Saarijärven nuorisotalolla Vaikuta pizzaasi -illassa, johon osallistui parikymmentä kiinnostunutta nuorta. Pizzan syönnin lisäksi illan tarkoituksena oli keskustella nuorten kanssa vaikuttamisesta ja nuorisovaltuustotoiminnasta sekä kysellä millaisia toiveita ja ajatuksia nuorilla on yhteisöllisuuden lisäämiseksi.

Illan aikana kävi ilmi, että vaikuttaminen kiinnostaa saarijärviläisiä nuoria ja esimerkiksi toimintaansa aloittavan Saarijärven nuorisovaltuuston jäsenmäärä tuplaantui illan aikana. Mitä nuorisovaltuusto sitten tekee? Pizza-iltaan osallistuneet nuoret vastasivat sähköiseen kyselyyn, jonka vastauksissa nousi nuorisovaltuuston tarkoitukseksi ”saada nuorten ääni kuulumaan” ja tehtäväksi ”vaikuttaa enemmän kunnan asioihin”, ”kuunnella nuorten mielipiteitä” ja ”välittää ne eteenpäin päättäjille”.


Vaikuttaminen kiinnostaa nuoria!

Kyselyn kautta tuli myös ideoita siihen, millaisia keinoja yksinäisyyden vähentämiseksi voisi nuorilla olla. Nuoret haluavat itsekin tarttua toimeen, sillä vastauksista näkyi, että olemalla itse sosiaalinen ja menemällä juttelemaan autetaan yksinäisiä. Lisäksi Saarijärvellä voitaisiin järjestää enemmän nuorille suunnattuja tapahtumia ja esimerkiksi vain tytöille suunnattuja teemailtoja.

Kouluissa nuorten ääni tulee esiin esimerkiksi oppilaskunnan hallituksissa. Arjessa nuori voi vaikuttaa omilla valinnoillaan; mitä ruokaa ostaa kaupasta, liikkuuko autolla, kävellen vai pyörällä? Kyselyn mukaan vaikuttaminen selkeästi kiinnostaa paikalle saapuneita nuoria, kunhan tietää miten lähteä liikkeelle. Yhteistyön merkitys, positiivinen ilmapiiri ja oma asenne ovat asioita, joiden avulla saa mahdollisuuden olla mukana elämässä, touhussa ja tekemisessä.


Tilaisuuden järjestivät Yhdessä ei olla yksin -hanke ja Nuorten Keski-Suomi, yhteistyössä Saarijärven nuorisotoimen kanssa. Yhdessä ei olla yksin -hankkeen toiminta Saarijärvellä painottuu nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn ja osallisuuden esteiden selvittämiseen. Nuorten Keski-Suomi on nuorten ja nuorten kanssa toimivien tahojen palvelujärjestö, jonka tärkein tehtävä on saada nuorten kyvyt ja ääni esiin.

 

Nuorten perinteinen koulujen päätöstapahtuma Toukofest, tarjosi nuorille paikan kohdata toisia samanhenkisiä nuoria ympäri Keski-Suomen, toteuttaa itseään inspiroivassa ympäristössä sekä mahdollisuuden innostua, vaikka uudesta harrastuksesta.

 

Toukofestissä oli tänäkin vuonna huikea määrä testattavaa, kokeiltavaa ja ihmeteltävää. Hippoksen alue täyttyi tiistaina 30.5. ja keskiviikkona 31.5. tasapainopyöristä, roboteista, selfiekoneista sekä muista kisailuun ja pelailuun innostavista välineistä. Alueella löytyi tekemistä joka lähtöön, mutta myös rentoja pisteitä joissa pystyi uppoutumaan, kuten taiteen tekemiseen ja räpin riimittelyyn.

Tapahtuma tarjosi myös mahdollisuuden eri sukupolvien kohtaamiseen ja aitoon vuorovaikutukseen. Nuoret pääsivät juttelemaan maakuntauudistusta tekevien aikuisten kanssa sekä kertomaan ajatuksiaan lasten ja perheiden palveluiden kehittämiseen. Vaikuta! -kahvilassa juteltiin niin terveyspalveluista, tulevaisuuden ruokakulttuurista kuin harrastamisesta näkökulmista. Yläkoulupäivänä ystävärobotti Pepperi ihastutti nuoria, kun Sitran ja Heurekan Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta –näyttelyn kiertue saapui Toukofestiin. Tapahtuman osallistujat pääsivät rakentamaan Heurekan näyttelyn päätähtiä eli tulevaisuuden sisarushahmoja omien valintojensa kautta.

 

Toukofestin teemana Yhdessä!

Toukofest oli yksi Suomi 100 juhlavuoden tapahtumista ja tämä näkyi kumpanakin päivänä erityisesti puolen päivän aikaan, ilmoille kajautettiin Maamme-laulu yhteislauluna tube-tähti Daniel Okasin esilaulamana. Alakoulupäivänä tiistaina 30.5. juhlavuoden ohjelmana nähtiin myös Luova lava -show. Monitoimitalon puolella oli muutenkin nuorten taitavia esityksiä tarjolla, kun Talent-kisa keräsi mitä monimuotoisinta osaamista lavalle. Yläkoulupäivänä juhlatunnelmaa Maamme-laulun jälkeen nostattivat paikalliset räp-tähdet, kun Joosu J, Tohtori Getto, SuperDuve ja Toistuvat Yllätykset astuivat lavalle.

 

Tapahtuman takana iso joukko nuoria

Toukofest -tapahtuman tuottajina toimi 35 vapaehtoisesta 14-19 vuotiaasta koostuva nuorten joukko, joista noin puolet oli mukana aivan ensimmäistä kertaa. Tämä ToukoTiiminä tunnettu tapahtumatuottajaryhmä kokoontui syksystä alkaen viikoittain, aikuisten toimiessa taustalla. Nuoret oppivat matkan varrella tärkeitä työelämässäkin tarvittavia taitoja, kuten yhteistyötä, viestintää, tiedonkeruuta sekä luovuutta.

Isoin harppauksin tapahtumajohtajaksi noussut 17-vuotias Antti Veikkolainen kokee myös, että on tapahtumaa järjestäessä oppinut monia asioita sitten yrityksiin yhteydenotosta ihmisten johtamiseen sekä ymmärtämiseen. Edellisvuonna mukaan tullut Jyväskylän ammattiopistossa datanomin kaksoistutkintoa suorittava nuori mies sanoo, että ToukoFest tapahtuman järjestäminen on ollut hänelle todella iso osa elämää viimeisen parin vuoden aikana. Tapahtuman tuottamisen myötä tulleita kokemuksiaan hän kehuu todella mahtaviksi.

 

Toukofest oli laajan joukon yhteisponnistus

Toukotiimin tukena oli vuoden alusta Humakin yhteisöpedagogiopiskelijoita, jotka toivat omaa osaamista tapahtuman onnistumiseksi. Järjestelyissä oli mukana myös Music Against Drugsin INK-tiimi, Jyväskylän aikuisopiston lähihoitajaopiskelijoita sekä lähes 40 päivävapaaehtoista eli niin sanottuja ToukoNakkeja, joista suurin osa 11-14 vuotiaita koululaisia. Tapahtuman suurimpana tekijäjoukkona on perinteisesti Toimintapisteitä järjestävät seurat, yhdistykset ja muut tahot, jotka järjestävät monipuolista toimintaa yhteensä jopa 350 henkilön voimin. Huikea joukko keskisuomalaisia ja vähän kauempaakin tulleita toimijoita teki taas parhaansa, että nuoret löytävät mieleisen harrastuksen tai vaikka innostuvat vaikuttamaan.

 

Iltabileissä festarimeininki

Nuorten käsialaa oli myös tapahtumasarjan päättävät Iltabileet, jotka järjestettiin päivätapahtumien päätteeksi Monnarilla. Keikkatapahtuman sisältöä mietittiin eri ikäisille sopivaksi ja vähän nuoremmille suunnattu energinen musiikillinen kattaus saatiinkin heti alkuun, kun huikean suosion saanut sometähti, vuoden artisti Arttu Lindeman nousi lavalle. Tämän jälkeen jyväskyläläinen UN+Pyrythekidin lämmitteli bilekansaa räppiskenen kovimpien tähtien Kuben ja paikallisen Gettomasan vetoihin.

 

Toukofest on vuosittain järjestettävä, nuorten tuottama liikunnan, kulttuurin ja harrastamisen jättitapahtuma, joka järjestettiin jo 22. kerran. Toukokuun viimeisellä viikolla Jyväskylän Hippoksen alueelle kokoontui yli 4500 koululaista ja aikuista. Toukofestin taustalla on Nuorten Keski-Suomi ry, jonka ydintehtävänä on antaa nuorille mahdollisuus toimia ja tehdä itse, aikuisten ollessa taustalla tukena ja apuna.

 

Lisätietoja tapahtumasta

Carita Hännivirta
p. 0440 124 606
carita.hannivirta[ät]nuortenkeskisuomi.fi

Tutustu Toukofestiin:
www.toukofest.fi
www.facebook.com/toukofest

1 2